|
|
PAULIINA SUSI Sensuellit liikkeet Alussa oli rytmi. Tanssi on ihmisen tunteenomainen, spontaani itseilmaisun muoto. Rytmikästä musiikkia kuullessaan pieni lapsikin alkaa liikutella itseään musiikin tahdissa jo ennen kuin on oppinut edes kävelemään. Tanssia pidetään myös vanhimpana taidemuotona. Varhaisimmat tanssia kuvaavat luolamaalaukset ovat Cugulissa ja Alperassa Espanjassa arviolta 5000-10 000 vuoden takaa. Aluksi tanssivat vain miehet. Rytmi saatiin aikaan jalkaa polkemalla, käsiä yhteen hakkaamalla tai ääntelemällä. Tanssissa on voimaa. Ei ole inhimillisen elämän aluetta, jota ei tanssilla voisi tulkita. Kun Fred Astaire tai Gene Kelly eivät löytäneet enää sanoja tunteidensa ilmaisemiseen, he rupesivat tanssimaan. Tanssiliike on usein myös henkilökohtainen viesti, tanssi haluaa tulla katsotuksi. Kaikkialla tanssitaan. Tanssi on universaalia, mutta mikään yksi yhtenäinen, kaikille samalla koodilla avautuva universaali kieli se ei kuitenkaan ole. Sitäkin on kai joskus esitetty. Puhutun kielen tavoin tanssikin on jakautunut moniin toisilleen vieraisiin ìmurteisiinì. Tanssin historiaa Teatterikorkeakoulun tanssitaiteen laitoksella opettava Tiina Suhonen sanoo, että tanssin universaalius on myytti, jota kaikki alan teokset paatoksella tarjoavat. Myytti synnytettiin vuosisadan alussa uusien tanssisuuntausten myötä. - Vuosisatamme alkupuoliskolla, modernin tanssin synnyn ja voimistumisen aikoihin tanssista kirjoitettiin paljon "alkuperäisenä taidemuotona", joka on "ihmiselle ominaista ja luontaista". Näillä selityksillä oli tietynlainen funktio: aikansa kulttuurisia moraalisääntöjä kritisoiva liikkumisen tapa pyrittiin tekemään hyväksytyksi, sanoo Ulla Halonen. Hän tekee Helsingin yliopiston uskontotieteen laitoksella lisensiaatintyötä uuden tanssin harjoittajien minuudesta. Saksalaisen Gabrielle Kleinin mukaan tanssin alueella on pikemminkin monia heterogeenisiä kieliä, josta kutakin ymmärtää vain rajoitettu joukko. Kleinin mukaan tanssia ei myöskään voi pitää sen luonnollisempana ilmaisumuotona kuin mitään muutakaan taiteenlajia. - Suomessakin on monenlaisia taidetanssin kieliä, joita vain niihin tottuneet ymmärtävät. Toisaalta ymmärtäminen ei koskaan taiteessa ole loppuun asti aukotonta, ja myös vieraus kiinnostaa ihmistä. Jokainen saa tanssista eri asioita, ja jos ei jaa tanssikulttuurin tiedollista pohjaa, jotkut asiat jäävät käsittämättä, Tiina Suhonen sanoo. Tanssi on aina sidoksissa yhteiskunnalliseen kontekstiinsa, sillä on eri aikoina eri tavoitteita ja merkityksiä. Tanssi pelastajana Luonnollisuuden myytistä tanssi on saanut uusia perusteluja olemassaololleen. Suhosta kiusaa tanssille annettu pelastusluonne, joka ilmenee tanssikasvatuksessa, tanssiterapiassa ja tanssifilosofisissa kirjoituksissa. - Tanssi on kuin pelastava vastakohta pirstaleiselle elämälle. Olen itsekin kasvanut tähän ajatukseen. Tanssissa "yksilö purkaa itseä". Kuitenkin tämä ajatus on varsin uusi. Esimerkiksi 1500-luvun renessanssi antoi tanssille toisenlaisia merkityksiä. Tanssilla ja tanssijoiden muodostamilla kollektiivisilla muodoilla tarjottiin katsojille pythagoralaiseen maailmanselitykseen liittyvää numerosymboliikkaa. Yksilöllisyyttä ja tunneilmaisua taidetanssiin alkoi tulla vasta 1700-luvulla. Suuri osa ihmistä tanssii: ravintoloissa, diskoissa, tanssilavoilla. Lukiolaiset juhlistavat aikuisuuttaan akateemisilla tansseilla vanhojen päivänä, avioliitot aloitetaan häävalssilla. Tanssi liikuntamuotona on aina suosittu, itämaisen vatsatanssin buumin jälkeen on suosioon tullut afrikkalainen tanssi. Maallikkoja kiehtoo lattarikilpailujen tanssin vauhti ja täsmällisyys, mutta samanlaista esteettistä ja teoreettista tutkimusta kuin taidetanssista ei tanssiurheilusta ole tehty. Liikemuotojen vapaata lainautumista tanssin alalta toiselle ei kuitenkaan estä mikään, ja useimmiten näyttämötanssi on saavana osapuolena. Miksi ihminen tanssii? - Eri kulttuureissa annetaan erilaisia selityksiä sille, miksi kulttuurissa niin kovasti tai mahdollisesti kovin vähän tanssitaan. Tanssi voi olla psyykkinen tai fyysinen purkautumiskeino, se voi olla tietyllä tavalla tulkittuun uskonnolliseen kokemukseen tähtäävää, sillä voidaan pyrkiä vaikuttamaan vaikkapa poliittisesti esimerkiksi rikkomalla tiettyjä eettisiä sääntöjä, Ulla Halonen sanoo. - Paritanssin merkitys on olla soidinmeno, jossa testataan mahdollista suhdetta. Ammattitanssijaa taas tanssittaa tanssin antama mielihyvä. Liikkeellä oleminen on palkitsevaa, sanoo tanssipedagogi, väitöskirjaa Helsingin yliopiston kasvatustieteellisessä tiedekunnassa tekevä Päivi Pakkanen. - Tanssiessa saa kontaktin omaan kehoon, ihminen todellistuu oman ruumiinsa tuntemusten kautta muuksikin kuin lukevaksi pääksi. Jos en voi tanssia, olo on tunkkainen, veri ja voima ei kierrä. Pakkanen sanoo tanssiessa hallitsevansa oman kehonsa ja nauttivansa siitä. Tanssimalla hän toteuttaa esteettisen idean. Se erottaa tanssin muusta liikunnasta. Tanssiessa ihmisellä on myös taiteellinen vapaus ilmaista itseään, jopa improvisoida. Tanssi opettaa tuntemaan itseä, se on väline itsetuntemukseen. - Liike on henkilökohtainen viesti, joka pakottaa oman itsen eteen. Tanssiliike on monikerroksinen teko. Saadakseen sen aikaan ihminen joutuu tekemään töitä paitsi itsetuntemuksen, myös vireys- ja tunnetilojensa kanssa. Liikkeet ovat myös ihmiselle lajityypillisiä, Tiina Suhonen sanoo. Ulla Halosen mukaan erilaiset tanssin opetus- ja harjoitustavat näyttävät opettavan tai vahvistavan sangen yhtenäisiä ajattelutapoja, jopa havainnointitapoja. Esimerkiksi uuden tanssin opetuksessa paino on ruumiin sisäisten tuntemusten ja ylipäänsä aistimusten havainnoinnissa. Tällöin ihminen voi tulla tietoisemmaksi fyysisistä kokemuksistaan. Aistit voivat ainakin jollakin kokemuksellisella tasolla terästyä. - Nähdäkseni mikä tahansa liikunnan muoto tekee ihmisen tietoiseksi omasta ruumiistaan. Tämä voi tietysti lisätä itsevarmuutta. Mikä tahansa tanssi voi myös viedä ihmisen itsetunnon. Omassa kulttuurissamme taidetanssi on yksi instituutio, jonka sisällä käydään samantyyppistä kilpailua kuin muissakin instituutioissa. Usein tanssisuuntaukseen liittyy tietynlainen ihanne siitä minkälainen ihmisen tulisi olla, miltä tulee näyttää tai minkälaiset ominaisuudet ovat toivottavia: luovuus, kekseliäisyys tai ahkeruus, nöyryys tai sopeutuminen. Avautuminen tai sulkeutuminen voi liittyä pitkälti pyrkimykseen toteuttaa tietty ihanne, Halonen väittää. - Tanssi haluaa, että sitä katsotaan. Liike kiinnittää huomion, mikä lienee ihmiseläimen vaisto-ominaisuus. Voin jäädä katsomaan televisiosta jääkiekkoa liikkeen takia, vaikka en pelin sääntöjä tunnekaan, Tiina Suhonen toteaa. Hänelle tanssi antaa elinvoimaa katsottunakin. Fyysisyys tuntuu hyvältä. Katsojalle nykytanssi koskettaa tunne-elämän salattuja puolia, tanssi tai jopa jokin yksittäinen ele voi järkyttää, yksittäinen liike voi jäädä jälkikuvaksi mieleen. Tanssin katsoja jakaa juuri sen hetken yleisön ja esittäjien kanssa. Tanssi on ainutkertainen kokemus, jonka katsominen vaatii pysähtymistä ja rauhoittumista. - Tanssi on myös sensuellia. Se sisältää paljon kauneutta, ja ajatuksia. Tanssi panee ajattelemaan maailmaa. Rajojen hahmottamista Mitä ihmisessä tapahtuu, kun hän tanssii? Fysiologiselta kannalta tanssin voi rinnastaa muuhun liikuntaan. - Lihastyöskentely lisää sydämen syketiheyttä, laajentaa verisuonia ja kiihdyttää hengitystä, lääketieteen tohtori, sisätautiopin apulaisopettaja Hannu Näveri HYKS:sta summaa. Tanssin tuottama hyvän olon kokemus johtunee hormonaalisista muutoksista: endorfiinipitoisuus nousee. Ja tanssi kuluttaa mukavasti kaloreita ja pitää kunnossa: itse asiassa pari tuntia tanssia kerrallaan pari kertaa viikossa riittäisi kunnon ylläpitämiseen. - Ihminen pystyy ilmaisemaan verbalisoimattomia tunnetason tapahtumiaan liikkeillä, jotka ilmaisevatkin paljon enemmän kuin sanallinen todellisuus, selvittää Lapinlahden sairaalan apulaisylilääkäri Hannu Naukkarinen, joka on psykiatri ja musiikkiterapeutti. Tanssija tekee psyykkisen tunne-energian siirtoa, katsoja taas voi kokea rentoutumisen ja saada kauneuden kokemuksia. Psyykellä on sisäinen tarve tulla ilmaistuksi, ja joskus tanssi on ainoa keino. Psykosomaatikko George S. Solomon on pannut merkille, miten balettitanssijat suhteellisen nuorina eläkkeelle jäätyään usein alkavat oireilla psykosomaattisesti juuri siksi, etteivät enää voi ilmaista itseään ja tunteitaan fyysisesti, ja muut keinot ovat vuosien aikana jääneet kehittymättä. Tanssiterapia auttaa kehon kokemista ja sen rajojen ja mahdollisuuksien hahmottamista, kun mieli on häiriintynyt, Naukkarinen sanoo. - Tanssiessa ihmiselle tapahtuu se, mitä hän milloinkin hakee. Tanssi voi olla konemaistakin toistoa. Mutta jos sitä pitää merkityksellisenä, tanssija joutuu integroimaan mielensä eri tasot ja hyppäämään mieli-keho -dualismin yli, Päivi Pakkanen sanoo. Tanssi esittää ideaa, mutta se konkretisoituu materian kanssa. Suomen kielen sanat ilmaisevat paljon: tunteminen on sekä fyysistä että henkistä, ja liikkumista lähellä on liikuttuminen. - Tanssissa ihminen hakee myös omaa maailmasuhdettaan ja ratkaisee suhteensa maan vetovoimaan, Päivi Pakkanen sanoo. Tanssin lajit voidaan ymmärtää pienoiskulttuureina, joilla on omat taustaideologiansa. - Tanssilla voidaan tietoisesti pyrkiä johonkin tiettyyn tilaan, tai muokkaamaan tietynlaista ihmistä ja minuutta. Esimerkiksi 1600-luvun menuetissa korostettiin hillittyä olemusta. Tanssimalla menuettia opeteltiin sivistyneeksi tai hienostuneeksi ymmärrettyjä tapoja. Michel Foucault on kirjoittanut ruumiin ja vallankäytön yhteydestä. Myös vallanpitäjät ovat käyttäneet erilaisia ruumiiseen kohdistuvia muokkausmenetelmiä tietoisesti, syntyihän klassinen balettikin hovissa pitkälti kuninkaalliseksi propagandaksi. Foucault puhuu muun muassa tarkkailujärjestelmän vaikutuksista, ihmisen fyysisen tilan rajoittamisesta ja sen vaikutuksista ihmisen minuuteen, Ulla Halonen sanoo. Halosen mukaan tanssikielteisessä kulttuurissa elävä ihminen voi tulkita tanssikokemuksena kiusalliseksi, ahdistavaksi tai jopa vaaralliseksi. Tanssi-instituution sisällä toimiva ammattitanssija lähestyy ja tulkitsee tanssikokemustaan aivan toisella tavalla, eli todennäköisesti miellyttäväksi, jopa ìelämää suuremmaksiì. Eri kulttuureissa elävät ja eri tanssisuuntauksia harjoittavat ihmiset ymmärtävät kokemuksen niin ikään toisistaan poikkeavasti. - Omassa kulttuurissamme tanssi voidaan kokea niin negatiivisesti kuin
positiivisestikin, riippuen varmasti pitkälti siitä minkälaiseen
viiteryhmään kuulumme. Tanssi voidaan kokea moraalia loukkaavana,
turhana tai vaikkapa manipuloivana, tai positiivisesti viihteellisenä,
rentouttavana, tietynlaisena psykofyysisenä purkautumiskeinona, ruumiin
muokkausmenetelmänä - tietynlaisen kauneusihanteen saavuttamiseen
tähtäävänä välineenä - tai vaikkapa
jonkinlaisena henkisyyden kokemuksena. Omat tutkittavani ovat esimerkiksi
selittäneet kokevansa tanssin parhaimmillaan analyyttisen minän
häviämisen kokemuksena. Heistä kokemus on miellyttävä,
suorastaan toivottava. Näin ei kuitenkaan varmasti olisi kaikista
ihmisistä, niistä jotka eivät jaa samaa käsitystä
ihmisestä, maailmasta ja siitä kuinka maailmassa tulisi toimia,
Ulla Halonen sanoo. Cortésin kylmä intohimo Espanjalaisen tanssija-koreografin Joaquín Cortésin huhtikuussa Helsingissäkin nähty suuri tanssishow sai maailmanlaajuista mainetta ja suosiota. Sosiologi Sari Näre jäi kaipaamaan esitykseltä todellista tulta. Cortésin show markkinoitiin yleisölle kaikin massamedian keinoin flamencon fantastisimpana esityksenä. Show oli vauhdikas ja aggressiivinen, tunnelmaltaan yksinkertaistettua flamencoa. Samanlaisilla eväillä menestyvät muutkin länsimaiset viihde-esitykset. - Sosiologiselta kannalta Cortésin show edusti tanssillista kapinaa rikkomalla perinteisiä muotoja ja sisältöä. Se on Espanjassa kenties uutta. Samalla kun hylätään vanhat taiteelliset muodot, hylätään symbolisesti vanhempi sukupolvi. Näin on meillä käynyt jo aikaa sitten. Voisi tietysti kysyä, missä määrin Cortesin esitys jatkaa romanikulttuuriin piirtyvää sukupuolten välisen välillisen, peitetyn vuorovaikutuksen perinnettä. Hän ei tanssinut esityksessä yhtään tanssia, jossa nainen ja mies olisivat kohdanneet. Tanssi voi ilmentää samoja asioita tunnetaloudessa kuin muukin elämä, sanoo Helsingin yliopistossa sukupuolikulttuureista väitellyt Sari Näre. Joaquín Cortésin ympärille on kehitelty melkoinen uuden aallon flamencovirtaus, jossa helposti unohdetaan, että ennenkin on joku saanut aikaan jotakin. Flamenco-tanssin syvällinen tulkitsija parinkymmenen vuoden takaa, Antonio Gades, on Cortésin mukaan ìkapakkatanssija, joka toi flamencon näyttämölleì. Kitaran virtuoosit Manitas de Plata ja Paco de Lucia ìoikeanì flamencon soittajina kuuluvat aivan toiseen kategoriaan kuin yksikään Cortésin Pasión Gitana -ryhmän muusikoista. Onko Cortés taidetanssija, flamencomusiikin uudistaja vai tanssimaailman Candeloro rynnistäen rinta paljaana valokeilaan kuuluisan taitoluistelijan entréta matkien? - Hän viestitti tanssissaan homo- ja autoeroottisuutta, joita viihde käyttää yleismaailmallisesti hyväkseen. Flamencolle tyypillien kaipaus ja räiskähtelevä ilo sekä niitä ilmentävä ekstaattinen rytmityöskentely puuttuivat. Taiteesta Joaquínin tanssin erotti omituinen halvoista ravintoloista ja rock-konserteista tuttu löntystely lavalla. Se katkaisi esityksen intensiteetin, Sari Näre jatkaa. - Tanssi voi olla ekstaattista. Massaviihde vain jäljittelee ekstaasia hiukan samoin periaattein kuin pornografia. Flamencoesitys voisi nousta ekstaasiin, mutta Pasión Gitana ei. Jos Cortésin show sen tekisi, siinä ei tarvittaisi tulielementtejä, kuten kynttilöitä, tulta, savua ja tupakkaa intohimon merkeiksi, Näre sanoo. Ammattitanssijan tehtävä lavalla on esittää tanssia ja saada katsojat tuntemaan syvästi. Itse ei voi antautua tunteiluun, sillä suoritus kärsisi siitä. Esittäminen ja tekeminen ovat tässä yhteydessä hiukan eri asioita, onhan niiden suhde yleisöön erilainen. Näyttämö- ja etnotaidekin ovat eri asioita. Pohjimmiltaan etnotaiteena pidettävän flamencon esittäminen näyttämötaiteena, taidetanssina, on tietysti ollut Cortésilla mielessä. Joaquín Cortés korostaa olevansa romani ja tanssitaiteensa lähtökohtien olevan omassa elämässään. Sosiologi Sari Näre analysoi: - Vähemmistökulttuureilla ja taiteella, jossa sukupuolet eivät kohtaa toisiaan, on nykyaikana sosiaalinen tilaus esiintymislavoille. Cortés on tanssi-ilmaisussaan kuin sadun Peter Pan, joka ei koskaan halunnut kasvaa aikuiseksi. Hän ympäröi itsensä suurella määrällä naisia, jotka muistuttavat olemukseltaan huureja, islamilaisen paratiisin ikuisia neitsyitä. Hän tanssii kuitenkin itsekseen, ilman kontaktia naisryhmän jäseniin. Haluavatko ihmiset katsella tällaista kesytettyä flamencoa, tunneilmaisultaan riisuttua, kliinistä tanssia? Kuuluisuuteen pyrkivänä tanssijana Joaquín Cortésilla ei Näreen mukaan ole ollut paljon valinnanvaraa. Espanjassa lienee muutama muukin, joka haluaa tähdeksi. Lisäksi jo oma eno, Pasión Gitanan loistavin tanssija Christóbal Reyes tanssii paremmin. On ollut keksittävä jotakin muuta, ja sen hän on menestyksellä tehnyt. Ilmiselvästi hänellä on motivaationaan myös tanssijan kohtalo: valtava tunteen ilmaisun pakko vastakohtanaan ympäröivän maailman latteus. Tästä kipeästä kohdasta, ikävästä ristiriidasta, syntyy se dramaattinen jännite, joka puolestaan synnyttää taidetta. - Flamencotanssija asettuu osaksi musiikkia. Jalkojen rytmityöskentely yhdistyy laulajan tunteeseen kuin maan kautta, ja ne kertovat yhteisen tunnekertomuksen. Pasión Gitanassa ei mielestäni onnistuttu tässä, koska siitä esitettiin pikemminkin autoeroottisuutta kuin sukupuolten kypsää kohtaamista, Sari Näre kritisoi ja jatkaa: - Passione frescana, pasión frio, kylmä intohimo! Missä siis oli "duende", flamencotanssijan omien tunteiden palo, hänen rakkautensa? Ehkä se on kulunut pois, mutta mitä sitten enää on, kun sydän on kadonnut? Olkaamme armeliaita. Nyt puhuu Joaquín Cortés: - Tanssin tanssin itsensä vuoksi, tunteesta. Ollessani yksin lavalla
kaikenlaista tulee mieleen. Olen silloin ihmisten silmissä täysin
paljaana. Irene Jelin Kirjoittaja on tanssipedagogi ja tanssin tutkija.
|