ARTIKKELIT 2/97
Tankavaaran kulta-alue löydettiin vuonna 1934. Alueella työskenteli muun muassa saksalainen arkkitehti Werner Thiede, jonka rakentama maja on edelleen pystyssä. Tankavaaran suurin hippu, 183 grammaa, löytyi vuonna 1950.
Lemmenjoki on Suomen tunnetuin kulta-alue. Se löytyi sodan jälkeen vuonna 1945. Lemmenjoelle ryntäsi monia jo 1930-luvulla Lapissa ahertaneita miehiä, mutta myös monia vasta sodasta palanneita nuorukaisia, jotka jäivät "elinkautisiksi" kultapurojen varsille.
Kuvista katsoen ja kirjoista lukien kullankaivajien elämä näyttää karulta. Arvo Ruonaniemen muistelukirjassa Hikihippuja kultamailta muuan Ville tokaiseekin: "Kultakuumetta! Ei, en minä sitä, olen vain tehnyt työtä. Ja niinkuin muissakin hommissa sitä tietenkin täytyy yrittää lujasti, että pääsisi mahdollisimman hyvään tulokseen. Kullankaivaja on sellainen yksinään puurtaja, että ellei itse yritä, niin ei kukaan myöskään ole hippuja vaskooliin tuomassa. Ei siinä tarvita kuumetta, vaan kovaa yrittämistä".
Kesät huuhdottiin ja talvet elettiin tienesteillä. Äkkirikastumisia ei tarinoissa ja muisteluissa ole. Mistä kullanhuuhdontaan liitetty romantiikka löytyy?
Luonnosta ja vapaudesta. "Se on vapaus mikä kullankaivuussa viehättää. Saa itse tehdä omaa työtään, omaan tahtiinsa. Ei ole kukaan komentelemassa ja päällepäsmärinä. Eikä vapaa, komea luontokaan ole vähäarvoinen tekijä", Nipa Raumala, Lapin kullankaivajien liiton perustajajäsen selvitti Ruonaniemelle.
Kullankaivajien joukossa oli paljon yksinäisiä, perheettömiä miehiä, joita kiinnosti enemmän maakullan kuin kainalokullan etsintä. Tai ainakin kullankaivajan vapaus oli voittanut avioliiton sataman. Toisaalta ei sattumanvaraisilla tuloilla ehkä olisi perhettä elätettykään.
Onneksi oli Petronella, joka täytti monen miehen romantiikan kaipuun.
Hollantilainen lehtinainen Sylvia Petronella Antoinette van der Moer vietti Lemmenjoen kultamailla kesän 1949 ja jätti samalla nimensä Lapin kultahistoriaan. Vanhat kullankaivajat muistavat tuon kesän hyvin. Uskalias Petronella vaelsi erään geologin seurassa yli satakilometrisen taipaleen halki erämaiden. Petronella ryhtyi kaivajien kokille Tyyne Tähdelle apulaiseksi: kuori perunoita, kantoi vettä, siivosi kämppää ja pesi pyykkiä. Yöt hän nukkui Tyynen kanssa samalla laverilla.
Petronella pääsi heti hyviin väleihin kaikkien kultamiesten kanssa. Hän oli iloinen ja välitön, mutta ei miesten viettelijä. Hän hankki itselleen rehellisten kultamiesten kunnioituksen.
Petronella oli pitkähkö, solakka, vaalea ja hauskannäköinen. Hänellä oli enimmäkseen valkoinen villapusero yllään. "Se villapusero oli usein rintojen muodostamien kumpareiden kohdalta tummentunut. Kuinka lieneekään sattunut. Ei pahalla, vaan kuitenkin aina jonkun kaivajan teki mieli pyyhkäistä tyttöä ja pianhan se näkyi valkoisessa puserossa. Mutta pitemmälle eivät miehet yrittäneet koskaan", Kokko-Heikki kihersi tarinoita keränneelle Ruonaniemelle.
Petronellan Suomen vierailu loppui nolosti. Syksyllä suojelupoliisi pidätti hänet Ivalossa, missä hän sai tietää, että hänen passinsa oli mitätöity. Hänen täytyi pikimmiten poistua maasta. Toimenpiteet johtuivat siitä, että Petronellalta oli jäänyt Helsingissä pari hotellilaskua maksamatta. Huhuttiin vakoilustakin.
Uskalias hollantilainen jätti kuitenkin nimensä sekä Lapin kultahistoriaan että Lemmenjoen maisemaan, jota koristavat nykyään Petronellan kukkulat.
Kullanhuuhdonta ei ole kuolevaa kansanperinnettä. Siitä pitää huolen Tankavaarassa sijaitseva Kultamuseo. Museo perustettiin vuonna 1973. Sen tehtävänä on tutkia ja tallentaa Suomen kultahistoriaa. Ammattina kullankaivuulla ei ole nykyään merkitystä, mutta sen vaikutukset Lapin matkailuelinkeinolle ovat huomattavat.
Eija Hietanen
