Väitökset 18.9.-6.11.1998
Osa 3
Fluoresenssi
in situ hybridisaatioon perustuva kartoitus
Säärimurtumien
tutkiminen ja hoito
Varhaisviittomisohjelma
Downin syndrooma -lasten kuntoutuksessa
Uusi
menetelmä tutkia äänten erottelua vauvoilla ja
lapsilla
Sian ja
sianlihatuotteiden merkitys ihmisten yersinia
Enterocolitica -bakteerin tartunnan lähteenä
Lasten ehtoollinen
Likimääräinen
hahmonetsintä q-piirremenetelmillä
Magneettikuvauksen
käyttö sydäninfarktin ja
sydänlihaksen verenpuutteen kuvantamisessa
Sotaa savannilla
Elintarvikkeiden
folaatit ja niiden analytiikka
Korruptio
johtanut alikehitykseen Nigeriassa
Membraanimassaspektrometristen
menetelmien
kehittäminen
Kasvutapa ja
solun tukiranka nummitatin rihmastossa, männyn
juuressa ja näiden muodostamassa sienijuuressa
Fluoresenssi in situ hybridisaatioon perustuva kartoitus
Matemaattis-luonnontieteellisessä tiedekunnassa esitettiin 7.10.1998 tarkastettavaksi FK Nina Horelli-Kuitusen väitöskirja "FISH mapping: From chromosomal localization to and established transcript map".
Tutkimus kuuluu perinnöllisyystieteen alaan.
Vastaväittäjänä oli dosentti Tapio Visakorpi Tampereen yliopistosta ja kustoksena professori Jim Schröder.
Jo yli kymmenen vuoden ajan ihmisen geenien tarkan lukumäärän ja sijainnin sekä koko perintöaineksen lukukoodin selvittäminen on ollut kiivaan tutkimuksen kohteena. Tämän väitöskirjatyön tavoitteena oli fluoresenssi in situ hybridisaatio (FISH) -menetelmien kehittäminen ja hyödyntäminen perimän kartoituksessa sekä erityisesti geenin paikkaan perustuvassa tautigeenien etsimisessä. Tutkimuskohteena käytettiin eriasteisesti kiertynyttä perintöainesta (DNA) – tiiviiksi pakatuista metafaasikromosomeista, mekaanisesti venytettyihin kromosomeihin ja edelleen lasille venytettyä, vapaata DNA rihmaa. Työssä parannettiin FISH -menetelmien herkkyyttä huomattavasti käyttämällä hybridisaatiosignaalin vahvistamiseen biotinyloitua tyramidia.
Väitöskirjatyössä kehitettyä menetelmää sovellettiin lyhyiden, geeniä koodaavien DNA sekvenssien (EST) havainnollistamiseen. Menetelmä nopeuttaa merkittävästi mm. perinnöllistä tautia aiheuttavien kandidaattigeenien paikantamista tarkkaan rajatulle perimän alueelle. Muista käytössä olevista kartoitusmenetelmistä väitöskirjatyössä kehitetty FISH-menetelmä poikkeaa edukseen siinä, että geenejä tunnistavia klooneja pystytään paikantamaan myös ei-kloonatulle perimän alueelle. Työssä rakennettiin kuuden geenin koodaavista alueista tarkka kartta kromosomin 21q22.3 alueelle, ja nämä geenit paikannettiin tarkasti aiemmin rakennettuun kloonijatkumoon.
Kehitettyä FISH -menetelmää sovellettiin suomalaiseen tautiperintöön kuuluvan APECED autoimmuunisairauden geenin löytämiseen. Eripituisia klooneja hybridisoitiin vapaan DNA rihman päälle ja siten rakennettiin fysikaalinen kartta, joka kattoi yli 800 kiloemäksen pituisen alueen kromosomissa 21q22.3. Kartan avulla kyettiin tarkasti määrittämään alue, jossa APECED -sairauteen kytkeytynyt geeni sijaitsi. Kartan rakentamisen yhteydessä poissuljettiin kaksi kandidaattigeeniä ja lopulta tutkimusryhmän muut jäsenet tunnistivat sekvensoimalla geenin, joka aiheuttaa APECED -taudin. Geenin (AIRE) tarkka paikka aiemmin rakennetussa kloonikartassa osoitettiin visualisoimalla se vapaan DNA-rihman päällä.
Myös parikymmentä toistojakson sisältävää DNA-kloonia paikannettiin kromosomiraidan tarkkuudella työssä kehitetyillä FISH-menetelmillä. Sovellus edesauttaa toistojakson sisältävien sairausgeenien tunnistamista. Erityisesti useat neurologiset sairaudet on liitetty eriasteisesti toistuviin DNA jaksoihin.
Kehitettyjä FISH-menetelmiä sovellettiin kollageenien geeniperheeseen kuuluvien geenien (COL13A1 ja P4HA) järjestyksen, geenien välisen etäisyyden sekä geenien luennan suunnan selvittämiseen kromosomissa 10q22. Venytettyjen metafaasikromosomien havaittiin olevan erityisen optimaalinen hybridisaation kohde kyseisellä kromosomin alueella.
Työssä paikannettiin myös Col15a1 -geeni hiiren kromosomistoon. Hiiren käyttö ihmisen perinnöllisten tautien tutkimuksissa on lisääntynyt merkittävästi, sillä hiiren ja ihmisen perintöaineksen on todettu olevan suuresti toistensa kaltaisia.
Väitöskirjatyö osoittaa FISH-menetelmien laajan käyttökelpoisuuden sairauksia aiheuttavien geenien etsimisessä sekä DNA:n rakenteen tutkimisessa.
Säärimurtumien tutkiminen ja hoito
Lääketieteellisessä tiedekunnassa esitettiin 9.10.1998 LL Antti Kyrön väitöskirja "Management of Tibial Shaft Fractures – Factors Influencing the Results of Treatment".
Tutkimus kuuluu lääketieteen alaan.
Vastaväittäjänä oli dosentti Antero Mäkelä ja kustoksena professori Seppo Santavirta.
Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää aikuispotilailla säärimurtuman kipsihoidon ja ydinnaulaushoidon tuloksia ja tuloksiin vaikuttavia tekijöitä sekä selvittää millaista tietoa magneettikuvauksella saadaan murtuneen säären pehmytkudoksista ja ydinontelosta kipsihoidon aikana.
Tutkimukseen kuului 373 potilasta. Kuudelle potilaalle suoritettiin murtuneen säären magneettikuvaustutkimus ensimmäisen vamman jälkeisen viikon aikana ja sen jälkeen kuukauden välein, kunnes murtuma oli luutunut. 135 potilaan säärimurtuma hoidettiin alun perin kipsihoidolla. Potilaat ilmoittivat tietoja elämäntavoistaan murtuman hoidon aikana. Selvitettiin murtuman luutumisajan pituus eri potilasryhmissä ja luutumisajan pituuteen vaikuttavat tekijät.
Pääasiassa kipsihoidolla hoidettiin 163 säärimurtumapotilasta. Selvitettiin murtuman hoidon tulos. Ydinnaulauksella hoidettiin 61 säärimurtumapotilasta. Tutkittiin eri potilasryhmissä hoidon tulos ja potilaille murtumasta jääneet oireet sekä toiminnan tulos. Selvitettiin murtumaan jääneen virheasennon vaikutus hoidon tulokseen. Tutkittiin, mikä on sääriluun murtuman yhteydessä esiintyvän pohjeluun murtuman luutumattomuuden ja hidastuneen luutumisen esiintyvyys ja merkitys sekä näihin luutumishäiriöihin myötävaikuttavat tekijät. Magneettikuvauksella todettiin muutoksia murtuneen sääriluun ydinontelossa ja pehmytkudoksissa murtuman ympärillä. Nämä muutokset eivät palautuneet murtuman luutumiseen mennessä. Säärimurtuman pirstaleisuus, potilaan tupakointi, murtuneen säären ihon vamma ja potilaan korkea ikä pidensivät kipsillä hoidetun murtuman luutumisaikaa. Naisilla luutumisaika oli pidempi kuin miehillä. Tupakoivilla potilailla murtuman keskimääräinen luutumisaika oli yli kuukautta pidempi kuin tupakoimattomilla. Säärimurtumien kipsihoidolla huomattavalle osalle potilaista jäi murtumaan virheasentoja ja murtuman aiheuttamia oireita. Suurin osa niistä murtumista, joissa kipsihoidolla ei voitu säilyttää murtumaa hyväksyttävässä asennossa ja jotka sen vuoksi hoidettiin leikkauksella, olivat kierteisiä ja sijaitsivat sääriluun alaosassa. Säärimurtumaan jäänyt virheasento näyttää olevan erityisen haitallinen sääriluun alaosassa ja alle 45-vuotiailla potilailla. Sääriluun murtuman yhteydessä esiintyvän pohjeluun murtuman luutumishäiriöt olivat harvinaisia ja niitä todettiin vain kun sääriluun murtuma oli hoidettu ydinnaulauksella.
Potilaitten oireet olivat yleensä lieviä.
Varhaisviittomisohjelma Downin syndrooma -lasten kuntoutuksessa
Humanistisessa tiedekunnassa esitettiin 9.10.1998 tarkastettavaksi FL Kaisa Launosen väitöskirja "Eleistä sanoihin, viittomista kieleen. Varhaisviittomisohjelman kehittäminen, kokeilu ja pitkäaikaisvaikutukset Downin syndrooma -lasten varhaiskuntoutuksessa".
Tutkimus kuuluu logopedian alaan.
Vastaväittäjänä oli professori Matti Leiwo Jyväskylän yliopistosta ja kustoksena professori Antti Iivonen.
Teos julkaistaan sarjassa Kehitysvammaliitto ry. Valtakunnallinen tutkimus- ja kokeiluyksikön julkaisuja.
Eri puolilla maailmaa on alettu kiinnittää kasvavaa huomiota lapsiin, joiden kehityksessä tiedetään olevan biologisia riskitekijöitä. Pyritään kehittämään varhaiskuntoutusmenetelmiä, jotka edistävät kuntoutukseen osallistuvien lasten varhaista kehitystä ja parantavat heidän myöhemmän kehityksensä edellytyksiä ja elämänlaatuaan.
On kuitenkin tehty hyvin vähän huolellisesti suunniteltuja, kontrolloituja tutkimuksia, joiden avulla olisi arvioitu tällaisten intensiivisten varhaiskuntoutustoimien pitkäaikaisvaikutuksia ja voitu määritellä, kannattaako henkisten, ajallisten ja taloudellisten voimavarojen suuntaaminen niihin.
Tutkimuksessa tarkasteltiin lapsia, joilla on Downin oireyhtymä. Aiempien tutkimusten perusteella tiedetään, että näillä ihmisillä on erityisiä kielen kehityksen ja käytön ongelmia, jotka eivät selity pelkästään yleisellä älyllisellä kehitysvammaisuudella. Puheen kehitys on erityisen viivästynyttä, ja vielä täysikasvuisenakin monien puheilmaisu on puutteellista ja epäselvää. Erityisvaikeuksien todennäköisimpinä syinä voidaan aiempien tutkimusten pohjalta pitää lapsen ja hänen lähiympäristönsä varhaisen vuorovaikutuksen ongelmia sekä kuullun tiedon prosessoinnin ja puheen motorisen säätelyn poikkeavuutta. Aiempien havaintojen pohjalta näyttää myös siltä, että näiden ihmisten sosiaaliset taidot ovat usein hyvät ja että näköaistin ja motoristen taitojen käyttöön perustuva vuorovaikutus onnistuu monille heistä paremmin kuin kuulon ja puheen varassa toimiminen. Nämä havainnot olivat tässä tutkimuksessa käytetyn kuntoutusohjelman kehittelyn pohjana.
Tutkimuksessa verrattiin kahta 12 lapsen ryhmää, joihin kuuluneilla lapsilla oli Downin oireyhtymä. Tutkimusryhmän lasten perheet osallistuivat varhaiskuntoutusohjelmaan, jossa opetettiin perheille viittomia ja kokonaiskommunikoinnin käyttöä kommunikoinnin ja kielen kehityksen edistämiseksi ja korostettiin lapsen aktiivisen kommunikointiroolin merkitystä. Käytännön kuntoutustyöstä huolehtivat lasten vanhemmat puheterapeuteilta saamansa ohjauksen ja tuen avulla. Kuntoutus alkoi lasten ollessa puolivuotiaita ja jatkui kolmen vuoden ikään. Vertailuryhmän perheet eivät olleet mukana kuntoutusohjelmassa; ryhmien muut varhaiset tukitoimet eivät eronneet toisistaan. Ryhmien kehitystä verrattiin yhdestä viiden vuoden ikään vuosittain tehtyjen arviointien (kuntoutuksen välittömät ja lyhytaikaiset vaikutukset) ja kahdeksan vuoden iässä tehdyn arvioinnin (pitkäaikaisvaikutukset) avulla.
Ryhmien väliset erot olivat suurimmillaan kuntoutusohjelman päättyessä, kolmen vuoden iässä, ja näkyivät selvimmin niillä alueilla, joihin kuntoutuksen voitiin olettaakin vaikuttavan vahvimmin, sosiaalisissa, kielellisissä ja kognitiivisissa taidoissa. Vielä viiden vuoden iässä, kaksi vuotta kuntoutuksen päättymisen jälkeen ryhmien kielelliset ja kognitiiviset taidot erosivat tilastollisesti merkitsevästi toisistaan. Myös puheen kehitys eteni tutkimusryhmän lapsilla nopeammin kuin vertailuryhmän lapsilla. Kahdeksan vuoden iässä, viisi vuotta varhaiskuntoutuksen päättymisen jälkeen ryhmien sosiaaliset ja kielelliset taidot erosivat edelleen toisistaan merkitsevästi. Erityisesti yleiset vuorovaikutustaidot, kielellinen ymmärtäminen ja lukemisen ja kirjoittamisen taidot olivat tutkimusryhmällä vahvemmat kuin vertailuryhmällä. Edelleen voitiin todeta, että pitkäaikaisvaikutukset näkyivät selvimmin ryhmien heikoimmin suoriutuvien lasten välillä.
Tutkimuksessa tehtyjen havaintojen perusteella voidaan esittää, että varhaiskuntoutuksella, jossa käytetään viittomia ja korostetaan pikkulapsen aktiivista kommunikointiroolia sekä muokataan näin varhaista kommunikointiympäristöä lapsen tarpeita ja kykyjä parhaalla mahdollisella tavalla vastaavaksi, voi olla pitkäaikaisia ja pysyviä vaikutuksia Downin syndrooma -lasten vuorovaikutustaitojen ja kielen kehitykseen. Havainnot asettavat uusia haasteita sekä logopedisen tutkimuksen, puheterapeuttisten kuntoutuskäytäntöjen että kuntoutuspalvelujärjestelmämme kehittämiselle.
Uusi menetelmä tutkia äänten erottelua vauvoilla ja lapsilla
Humanistisessa tiedekunnassa esitettiin 9.10.1998 tarkastettavaksi PsyK Marie Cheourin väitöskirja "Mismatch negativity (MMN) as a Tool for Investigating Auditory Discrimination in Infants as School-age Children".
Tutkimus kuuluu psykologian alaan.
Vastaväittäjänä oli professori Heikki Lang Turun yliopistosta ja kustoksena professori Risto Näätänen.
Vielä nykyäänkin vauvaikäisten ja pienten lasten ääntenerottelua tutkitaan pääasiassa menetelmillä, joissa tarkkaillaan, miten lapsi reagoi uuteen, erilaiseen ääneen. Tällöin tarkkaavaisuuden kohteena voi olla esim. kääntääkö lapsi päätään tai muuttuuko hänen tutin imemisrytminsä kun lapselle esitetään uusi, aiemmin esitetyistä äänistä poikkeava ääni. Näillä menetelmillä on kuitenkin lukuisia huonoja puolia, joista yksi merkittävimmistä on, että ne vaativat lapselta varsin pitkään kestävää valppautta ja aktiivista äänten kuuntelua.
Tämä on maailman ensimmäinen väitöstutkimus, jossa on käytetty uutta lasten äänten erottelukyvyn tutkimusmenetelmää. Ko. menetelmä on poikkeavuusnegatiivisuus (mismatch negativity, MMN), aivojen tarkkaavaisuudesta riippumaton muutoksen tunnistus mekanismi. Tätä akatemianprofessori Risto Näätäsen työtovereineen v. 1978 löytämää aivovastetta tutkitaan nykyään ympäri maailman, mutta suurin osa tutkimuksista tehdään edelleenkin aikuisilla.
Tässä väitöskirjatutkimuksessa todettiin, että MMN soveltuu hyvin myös aivan pientenkin lasten tutkimiseen. Monista muista myöhäisistä jännitevasteista poiketen, MMN vasteen todettiin kypsyvän hämmästyttävän varhain ja huomattiin, että se voidaan rekisteröidä jopa keskosvauvoilta. Aikuisista poiketen, MMN vaste onnistuttiin mittaamaan myös nukkuvilta vauvoilta. MMN tutkimuksen aikana lapsi istuu tai lepää kahden kaiuttimen välissä samalla kun hänelle esitetään puhevoimakkuudella ääniä, joissa tapahtuu muutoksia. Lapsi voi tänä aikana esim. nukkua, katsella videolta äänettömiä piirrettyjä elokuvia tai häntä voidaan viihdyttää leluilla. Lapsen pään pinnalle kiinnitetyt elektrodit kertovat aiheuttavatko erilaiset, poikkeavat äänet lapsella MMN vasteen. Tutkimus on luonnollisesti lapselle kivuton ja vaaraton. Tulevaisuudessa tätä menetelmää voitaneen soveltaa mm. oppimisvaikeusien tai lievien kuuulovammojen hyvin varhaiseen diagnosointiin ja kuntoutuksen tulosten arviointiin.
Sian ja sianlihatuotteiden merkitys ihmisten yersinia Enterocolitica -bakteerin tartunnan lähteenä
Eläinlääketieteellisessä tiedekunnassa esitettiin perjantaina 9.10.1998, tarkastettavaksi ELL, elintarvike- ja ympäristöhygienian erikoislääkäri Kristiina Asplundin väitöskirja "Epidemiological and ecological aspects of Yersinia enterocolitica serotype 0:3".
Tutkimus kuuluu elintarvikehygienian alaan.
Vastaväittäjänä oli dosentti Mikael Skurnik Turun yliopistosta ja kustoksena professori Hannu Korkeala.
Yersinia enterocolitica on Suomessa salmonellan ja kampylobakteerin jälkeen kolmanneksi yleisin elintarvikkeiden välityksellä vatsatautia aiheuttava bakteeri. Pienillä lapsilla on oireena yleensä lievä ripuli. Vanhemmilla lapsilla ja aikuisilla tartuntaan liittyy melko usein voimakkaita umpilisäkkeen tulehduksen kaltaisia oireita. Jälkitautina esiintyy tyypillisesti reaktiivisia niveltulehduksia ja kyhmyruusua. Myös kuolemaan johtaneita, verensiirtoihin liittyneitä, verenmyrkytyksiä on kuvattu.
Yleisintä tautia-aiheuttavaa Yersinia enterocolitica -tyyppiä kantaa nielussaan noin 40 % suomalaista sioista. Sika onkin Yersinia enterocolitica -bakteerin ainoa tunnettu eläinreservoaari. Sian merkitystä ihmisten Yersinia enterocolitica -tartunnoissa tutkittiin tyypittämällä sekä ihmisistä että sioista eristettyjä kantoja molekyyligeneettisellä menetelmällä. Kannat voitiin jakaa 24 tyyppiin, joista päätyyppejä esiintyi sekä ihmisillä että sioilla. Tulokset viittaavat siihen, että sikaa on pidettävä merkittävänä ihmisten tartuntojen lähteenä.
Yleisesti sian kasvatuksessa käytettyjen antimikrobisten kasvun lisäaineiden merkitystä sian Yersinia enterocolitica -bakteerin kantajuuteen selvitettiin tutkimusta varten kehitetyn mallilaitteiston avulla. Eräiden antimikrobisten kasvun lisäaineiden todettiinkin merkittävästi parantavan Yersinia enterocolitica -bakteerin säilymistä suolistomallissa. Tulosten perusteella näyttäisi olevan syytä tutkia asiaa myös eläin- ja tilatasolla.
Sianlihan saastuminen teurastuksen yhteydessä on mahdollista, mikä on otettava huomioon sianlihatuotteiden valmistusprosessissa. Nykyistä kestomakkaroiden valmistusprosesessia on pidettävä tutkimuksen mukaan turvallisena. Lisätyn nitriitin määrän vähentäminen saattaisi kuitenkin muuttaa tilannetta.
Lasten ehtoollinen
Teologisessa tiedekunnassa esitettiin 10.10.1998 tarkastettavaksi TL Petri Hiltusen väitöskirja "Aikuisten ateria. Keskustelu lasten ehtoollisesta Suomessa vuosina 1950–1980".
Tutkimus kuuluu teologian alaan.
Vastaväittäjänä oli professori Gustav Björkstrand Åbo Akademista ja kustoksena professori Markku Heikkilä.
Teos julkaistaan sarjassa Suomalaisen teologisen kirjallisuusseuran julkaisuja.
Toisen maailmansodan jälkeen astuttiin Euroopassa uuteen kirkolliseen tilanteeseen. Varsinkin lasten ja nuorten elinympäristön muuttuminen pakotti etsimään kristilliseen kasvatukseen ajanmukaisia työtapoja ja käytäntöjä. Konfirmaatiota koskenut keskustelu laajeni tällöin käsittelemään myös lasten ja ehtoollisen suhdetta. Suomeen ensimmäiset asiaa koskevat vaikutteet tulivat pääosin, Saksasta, Tanskasta ja Englannista.
Väitöskirjassa tarkastellaan Suomessa vuosina 1950–1980 käytyä keskustelua lasten ehtoollisesta lähinnä kirkollisten elinten tuottaman arkistoaineiston valossa. Keskustelun käynnistäjänä toimii myöhempi arkkipiispa Martti Simojoki ja se oli kirkkolliskokouksen esityslistalla vuosina 1958–1979. Keskustelu aiheesta oli ajoittain hyvinkin vilkasta kirkon päättävissä elimissä sekä lehdistössä.
Professori Kalevi Tammisen asiantuntijalausunto sekä seurakuntien myönteinen suhtautuminen lasten ehtoolliselle päästämiseen vaikuttivat olennaisesti uudistuksen toteutumiseen. Lokakuun 1979 alusta astui voimaan lainmuutos, jonka perusteella myös opetusta saaneille lapsille tuli mahdolliseksi antaa ehtoollista aikuisen saattajan läsnäollessa.
Tutkimuksen peruskysymys kuuluu: millä perusteella lapselle voi antaa ehtoollista? Tätä ongelmaa lähestytään kasteen ja uskon, ripin ja itsensä tutkimisen, opetuksen sekä rippikoulun ja konfirmaation näkökulmasta.
Valtaosa keskustelijoista oli sitä mieltä, että konfirmaatiota voi pitää pääsyvaatimuksena ehtoolliselle, kuten vanhastaan ajateltiin. Rippikoulun asema haluttiin silti säilyttää ja korostaa sen merkitystä ehtoollisopetuksen antajana. Kristillisen kasvattajan kanssa myös konfirmoimattoman lapsen katsottiin kuitenkin voivan osallistua ehtoolliselle. Tätä kuitenkin pidettiin vain ikäänkuin poikkeuksena pääsääntöön.
Toisaalta keskustelussa kuitenkin myönnettiin se Lutherin periaate, että usko on viime kädessä ainoa edellytys ehtoollisen oikealle vastaanottamiselle. Varsin vähälle huomiolle jäi se uskonpuhdistajan oppi, jonka mukaan Jumala lahjoittaa lapselle oman uskon jo kastehetkellä. Kastetta pidettiin Suomessa kuitenkin itsestäänselvänä kynnyksenä ehtoollisen saamiselle. Oman panoksensa keskusteluun toivat lestadiolaiset, joiden mukaan lapset syntyvät uskovina ja heidät pitää tämän myötäsyntyisen uskon vahvistamiseksi kastaa ja päästää ehtoolliselle.
Lapselta vaadittavasta tiedollisesta tasosta oltiin Suomessa käydyssä keskustelussa varsin yksimielisiä. Ehdottomana pidettiin kykyä erottaa ehtoollinen muusta syömisestä ja ymmärrystä ehtoollisessa toteutuvassa Kristuksen läsnäolosta ja syntien anteeksisaamisesta. Sen sijaan itsensä koettelemisen tai ripittäytymisen suhteen ei esitetty vaatimuksia. Lasten ehtoolliselle osallistumista rajoittavista raamatunkohdista keskeisimmäksi nousivat jakeet 1 Kor 11:27-29, joilla perusteltiin pienten lasten poissulkemista ehtoollispöydästä. Uudessa eksegeettisessä tutkimuksessa nämä jakeet tulkitaan kuitenkin Korintn seurakunnan sosiaalisten ongelmien ratkaisuyritykseksi, eikä niiden katsota estävän lasten osallistumista yhteiselle aterialle. Ulkomaiset tutkijat ovat pitäneet Suomen kirkon lasten ehtoollista koskevaa ratkaisua ristiriitaisena ja puolitiehen jääneenä. Pelko rippikoulun kohtalosta esti ehtoollisoikeuden saamisen selkeän irrottamisen konfirmaatiosta. Myöskään kasteen ja uskon perustuva merkitys ehtoolliselle päästämisessä eivät ratkaisussa saa riittävää painoarvoa. Ehtoollisen suuri arvo lapsen uskonnolliselle kehitykselle, seurakuntayhteyden kokemiselle ja hengellisen elämän ruokkimiselle jäivät myös ulkomaisten arvioijien mukaan Suomessa vaille riittävää huomiota. Tämä näkyy vielä pari vuosikymmentä uudistuksen toteutumisen jälkeenkin lasten vähäisenä ehtoolliselle osallistumisena ja siinä, että alttarille tulevat lapset yleensä vain siunataan.
Likimääräinen hahmonetsintä q-piirremenetelmillä
Matemaattis-luonnontieteellisessä tiedekunnassa esitettiin 10.10.1998 tarkastettavaksi FL Erkki Sutisen väitöskirja "Approximate Pattern Matching with the q-Gram Family".
Tutkimus kuuluu algoritmitutkimuksen alaan.
Vastaväittäjänä oli professori Timo Raita Turun yliopistosta ja kustoksena professori Esko Ukkonen.
Teos julkaistaan sarjassa Series of Publications A, Department of Computer Science, University of Helsinki.
Teknologian kehitys tuottaa jatkuvasti ratkaisuja ja tuotteita, jotka tuovat yhä enemmän tietoa ihmisten ulottuville. Tiedon puutteen ongelma korvautuu uusilla kysymyksillä: Miten pääsen nopeasti kaipaamani tiedon lähteille? Onko tarjolla sellaista tietoa, jonka osaan yksilöidä vain likimain?
Merkkijonomenetelmät on algoritmitutkimuksen osa, jossa tietoa tarkastellaan merkkijonona ja kehitetään esimerkiksi annetun kohdejonon (hahmon) etsintää tukevia menetelmiä ja hakemistorakenteita. Alue on myös teoreettisesti mielenkiintoinen, koska syvimmältään kaikki tietokoneilla tapahtuva laskenta voidaan palauttaa merkkijonojen käsittelyyn.
Merkkijonomenetelmien alaan kuuluvassa väitöskirjassa tarkastellaan etsintämenetelmiä, joissa haettava hahmo tunnetaan vain likimääräisesti. Tietokoneen suorittamaa etsintää pyritään tehostamaan pilkkomalla etsittävä hahmo lyhyemmiksi ja samalla nopeammin löydettäviksi osajonoiksi. Vasta kun tällaisia osajonoja on löydetty tarpeeksi tiheä esiintymä, otetaan käyttöön tarkka ja samalla raskaampi etsintämenetelmä.
Väitöskirjassa esitetään neljä uutta osajonoihin perustuvaa etsintämenetelmää, jotka ovat syntyneet Suomen Akatemian rahoittamassa tutkimusryhmässä. Yhteistä menetelmille on se, että tiheyden lisäksi otetaan huomioon on myös osajonojen esiintymisjärjestys, jonka on täsmättävä etsittävän hahmon kanssa. Tämä huomio parantaa etsintämenetelmien tehoa aikaisempiin menetelmiin verrattuna.
Perustutkimukseen kuuluvassa työssä esitetään myös menetelmä osajonoihin perustuvien etsintämenetelmien tehokkuuden analysoimiseksi. Näiden analyysimenetelmien perusteella voidaan ennustaa, millaisiin käytännön ongelmiin kehitettyjä menetelmiä voidaan soveltaa, esimerkiksi multimedian käsittelyssä ja tietoturvallisuuden alueella.
Merkkijonomenetelmät ovat Helsingin yliopiston tietojenkäsittelytieteen laitoksen perinteistä tutkimusaluetta.
Laitoksen tutkimusryhmän julkaisut kuuluvat alan kansainväliseen kärkeen.
Magneettikuvauksen käyttö sydäninfarktin ja sydänlihaksen verenpuutteen kuvantamisessa
Lääketieteellisessä tiedekunnassa esitettiin 14.10.1998 tarkastettavaksi LL Kirsi Lauerman väitöskirja "Magnetic resonance imaging in assessment of myocardial ischemia and reperfused infarction".
Tutkimus kuuluu diagnostisen radiologian alaan.
Vastaväittäjänä oli dosentti Håkan Ahlström Uppsalan yliopistosta ja kustoksena professori C.G. Standertskjöld-Nordenstam.
Väitöskirjan neljä ensimmäistä osatyötä tehtiin Yhdysvalloissa University of California San Franciscon kokeellisessa magneettikuvauslaboratoriossa professori CB Higginsin ohjauksessa. Tavoitteena oli selvittää, miten varjoainetehosteista magneettikuvausta voisi käyttää sepelvaltimotaudin aiheuttaman sydänlihaksen verenpuutteen ja infarktin kuvantamisessa. Eläinmalleilla osoitettiin, että varjoainetehosteinen magneettikuvaus on tarkka menetelmä, kun halutaan mitata sydäninfarktin koko. Magneettikuvista voitiin laskea, kuinka suuri osa infarktialueesta olisi pelastettavissa toimivaksi lihakseksi, jos verenkierto infarktiin palautetaan. Yhdistelemällä systemaattisesti erilaisia varjoaineita ja magneettikuvausmenetelmiä todettiin, että sydänlihaksen äkillinen verenpuute saadaan näkyviin kuvauksessa, jonka suoritus kestää alle minuutin. Näitä kokeellisten tutkimusten tuloksia sovellettiin viidennessä osatyössä, joka suoritettiin Helsingin Yliopistollisen Keskussairaalan Radiologian klinikassa dosenttien H.J. Aronen ja P. Hekalin ohjauksessa. Sepelvaltimotautia sairastavien potilaiden sydänlihaksen verenpuutealue paikannettiin ja sen koko määritettiin sekä uudella magneettikuvaus-sovellutuksella että perinteisellä isotooppikartoituksella. Näiden kuvausmenetelmien löydökset vastasivat niin hyvin toisiaan, että tutkimuksen tulokset julkaistiin sydäntautialan parhaassa lehdessä, Circulationissa (vol 96, sivut 2859-67, 1997). Varjoainetehosteista magneettikuvausta tulisikin käyttää nykyistä enemmän sepelvaltimotaudin aiheuttamien sydänlihasvaurioiden diagnostiikassa ja hoidon tehon seurannassa.
Sotaa savannilla
Humanistisessa tiedekunnassa esitettiin 16.10.1998 tarkastettavaksi FM Risto Marjomaan väitöskirja "War on the Savannah: the military collapse of the Sokoto Caliphate under the invasion of the British Empire 1897–1903".
Tutkimus kuuluu yleisen historian alaan.
Vastaväittäjänä oli professori Anthony Kirk-Greene (St. Anthony’s College, Oxford) ja kustoksena professori Hannes Saarinen.
Teos julkaistaan Tieteellisten Seurojen julkaisusarjassa Humaniora.
Väitöskirjan aiheena on kahden toisilleen vieraan kulttuurin välillä käydyn sodan analyysi. Nykyisen Pohjois-Nigerian alueella sijaitsi viime vuosisadalla Sokoton kalifikunta, yksi Saharan eteläpuolisen Afrikan suurimpia valtioita. Sen kohtalona oli joutua vuosien 1897 ja 1903 välillä brittiläisen imperiumin valloittamaksi. Kahden toisiinsa nähden hyvin erilaisen yhteiskunnan, teollistumattoman islamilais-afrikkalaisen ja teollistuneen länsimaisen, välinen sota vuosisadan vaihteessa tarjoaa mielenkiintoisen tilaisuuden vertailla sodankäynnin vuorovaikutusta yhteiskunnan rakenteen kanssa. Tässä työssä tuota vuorovaikutusta tutkitaan pääasiassa sodankäynnin, ei yhteiskunnan kannalta. Tuloksena on analyysi sodan vaiheista kiinnittäen erityistä huomiota yhteisöllisten arvojen, materiaalisen pohjan ja kulttuuristen tekijöiden vaikutuksesta siihen kuinka sotaa käytiin; sen strategiseen ja taktiseen päätöksentekoon, käytettyyn aseistukseen sekä osapuolien motivaatioon ja tavoitteisiin.
Teollistuneiden länsimaiden viime vuosisadalla näennäisen helposti saavuttama sotilaallinen hegemonia lähes koko maailmassa ei johtunut pelkästään niiden aseteknisestä ylivoimasta, kuten usein kuulee esitettävän. Uusien, tuhovoimaisten aseiden käyttöä rajoittivat monet tekniset ja käytännölliset ongelmat, varsinkin sellaisissa oloissa, joissa paikallinen infrastruktuuri oli kehittymätöntä. Eurooppalaista maailmanvaltaa ei perustettu vain teknologian varaan, vaan tärkeällä sijalla oli myös uusi, korostetun pragmaattinen näkemys sodankäynnistä. Strategiaa, logistiikkaa ja taktiikkaa, samoin kuin sotilaiden koulutusta ja taistelumotivaatiota, kehitettiin yhä tehokkaampaan suuntaan. Tavoitteena oli maksimoida viholliselle aiheutettu tuho samalla kun omien joukkojen ylläpitämistä taistelukuntoisena yritettiin pitkittää niin kauan kuin mahdollista.
Nopean teollisen kehityksen salliessa armeijoiden varustamisen suuremmiksi ja paremmin aseistetuiksi kuin koskaan ennen syntyi musertava sotilaallinen voima, jonka avulla pystytettiin maailmanlaajuinen hegemonia. Kehityksen väistämätön seuraus länsimaille itselleen paljastui niiden lähettäessä uudet armeijansa toisiaan vastaan. Moninkertaisesti tehostunut tuhovoima yhdistettynä yhteiskuntien parantuneeseen kykyyn sietää sodan rasituksia johti tällä vuosisadalla ennennäkemättömän tuhoisiin suursotiin, ja lopulta osaltaan myös siirtomaajärjestelmän romahtamiseen.
Elintarvikkeiden folaatit ja niiden analytiikka
Maatalous-metsätieteellisessä tiedekunnassa esitettiin 16.10.1998 tarkastettavaksi ETM Liisa Vahteriston väitöskirja "Food folates and their analysis: Determination of folate derivates and their stability by high-performance liquid chromatography".
Tutkimus kuuluu elintarvikekemian alaan.
Vastaväittäjänä oli professori Margaretha Jägerstad Uppsalan yliopistosta ja kustoksena professori Vieno Piironen.
Teos julkaistaan EKT-sarjassa.
B-vitamiinien ryhmään kuuluvaa foolihappoa ja sen eri esiintymismuotoja kutsutaan folaateiksi. Folaatteja tarvitaan solutasolla yhden hiiliyksikön siirtoreaktioissa mm. DNA synteesissä ja aminohappojen muutoksissa. Nopean solujakautumisen ja kasvun aikana, kuten raskaudessa, elimistön folaattien tarve kasvaa. Useissa maissa on annettu viime vuosina uusia, aikaisempia suurempia suosituksia folaattien päivittäiseksi saanniksi, sillä riittävällä folaattien saannilla katsotaan olevan terveyttä edistävä vaikutus. Folaattien tarpeesta ja hyväksikäytettävyydestä ihmisillä tiedetään riittämättömästi. Lähtökohtana väitöskirjatyölle oli se, että tämän hapen ja lämmön johdosta helposti tuhoutuvan yhdisteryhmän kemiallisesta koostumuksesta ja ominaisuuksista tarvittiin lisää tietoa.
Tutkimuksessa kehitettiin aluksi menetelmä, jolla voitiin spesifisesti ja luotettavasti määrittää elintarvikkeissa esiityvät folaatit niiden erilaisina luonnossa tavattavina muotoinaan. Työssä määritettiin suuren erotuskyvyn nestekromatografiaa käyttäen foolihapon ja sen eri esiintymismuotojen pitoisuuksia Suomessa kulutettavista elintarvikkeista. Koostumustiedon tuottamisen lisäksi tärkeänä osatavoitteena oli kehittää elintarvikkeiden folaattianalytiikkaa. Korkeita folaattipitoisuuksia havaittiin mm. useissa kaaleissa, paprikassa, salaatissa, pakastepinaatissa, lantussa, punajuuressa ja mansikassa. Suuria folaattipitoisuuksia todettiin myös mm. maksassa ja maksatuotteissa. Broileri, kala ja useimmat kalatuotteet sisälsivät enemmän folaatteja kuin lihavalmisteet. Tutkituissa elintarvikkeissa folaatit säilyivät hyvin pakkasvarastoinnin aikana, joskin eri folaattimuotojen pysyvyyksien välillä havaittiin eroja. Ruoanvalmistuksesta aiheutuviin vitamiinitappiohin vaikutti elintarvikkeessa havaittu eri folaattimuotojen jakauma voimakkaammin. Tetrahydrofolaatti, jota esiintyy runsaasti useissa eläinperäisissä elintarvikkeissa kuten kalassa ja lihassa, hajosi ruoanvalmistuksessa herkemmin kuin 5-metyylitetrahydrofolaatti. Tämän paremmin prosessointia kestävän 5-metyylitetrahydrofolaatin suhteellinen osuus eri folaattimuotojen yhteenlasketusta pitoisuudesta oli korkea mm. maidossa ja useissa vihanneksissa, hedelmissä ja marjoissa.
Tutkimuksessa kehitetty menetelmä soveltui hyvin tärkeimpien eri folaattimuotojen esiintymisen, jakauman ja pitoisuuksien määrittämiseen useissa elintarvikkeissa ja elintarvikeryhmissä.
Tulosten varmistaminen mm. useampaa detektointimenetelmää käyttäen osoittautui työssä tarpeelliseksi lisäten tutkimuksessa tuotetun tiedon luotettavuutta. Suuren erotuskyvyn nestekromatografialla voidaan jatkossa seikkaperäisemmin selvittää folaattien ja erityisesti eri folaattimuotojen esiintymistä ja muodostumista eri elintarvikkeissa tai niiden tuhoutumista prosessoinnin tai varastoinnin aikana. Folaattimuotojen määrittäminen niiden eri kemiallisina muotoinaan parantaa jatkossa tämän yhdisteryhmän ravitsemuksellisen merkityksen arviointia.
Korruptio johtanut alikehitykseen Nigeriassa
Valtiotieteellisessä tiedekunnassa esitettiin 16.10.1998 tarkastettavaksi VTM Daniel Edevbaron väitöskirja "The political economy of corruption and underdevelopment in Nigeria".
Tutkimus kuuluu yleisen valtio-opin alaan.
Vastaväittäjänä oli professori Pertti Ahonen Tampereen yliopistosta ja kustoksena professori Ilkka Heiskanen.
As a Nigerian and as a scholar, the blatant corruption in my country has continued to strike my eye. As Nigeria also is the largest country of sub-Saharan Africa, she continues to be visible in mass media discourse around the world and one cannot help being affected by the negative image that is constantly projected as a result of corruption. This research was undertaken in order to understand the reasons why, despite the fact that Nigeria has an ample base of resources, the average welfare of her population has rather been decreasing than increasing in the recent decades.
In fact, social science researchers today would dream of researching Nigerian politics without giving considerable weight to the role of corruption in the nation’s political processes. As for ordinary Nigerians, they have grown inured to (which is not the same as being uncritical of) the prevalence of corruption. Surprise has gone out of news about huge embezzlement of state funds even if the shock remains.
Today nobody can teach, talk or even think about Nigeria and its politics without at the same time taking into account the problem of corruption. This is therefore a contribution to the ways in which scholars have tried to understand and analyse political processes within Nigeria.
This study addresses the problem of corruption and its contribution to development or underdevelopment. It analyses Nigeria’s economic and socio-political failures vis-à-vis the generic problem of underdevelopment and the pervasive nature of corruption.
The methodology used here is a qualitative case-oriented one. It uses the cases to support the basic assumption of this research – that corruption has contributed considerably to Nigeria’s underdevelopment.
The study discusses and uses aspects of previous theory building in formulating an explicit assumption: the assumption that corruption in Nigeria leads to underdevelopment and that the neo-patrimonial nature of society is at the root of endemic and systemic corruption in Nigeria. Neo-Patrimonialism is seen as most appropriate for explaining the centrality in the intensive and persistent struggle to capture and exploit the offices of the state. This analytical framework enables me to examine and discuss in a systematic way the major components of Nigeria’s political economy and society. In turn, the arguments contained in the analysis are used to explain the dynamics of the Nigerian socio-political system.
The problem of corruption cannot be understood without considering the context in which it occurs. Consequently, the examination of corruption in this study is in the context of the legitimacy of the state, the patterns of political power and the engagement of civil society. This calls for a reflection on the role and place of the state and its apparatus in the economic and socio-political development of the country. To capture the central role played by the state in the economic and political life of the nation, the study evaluates state practices and based on concrete data, explains the mechanisms for the painful paradox of Nigeria’s "self-imposed poverty".
Finally, the study ends with a consideration of transforming the system through a constitutional democracy of empowerment. Only a democracy of empowerment define a workable political conception for the fulfillment of development in all its facets.
Membraanimassaspektrometristen menetelmien kehittäminen
Matemaattis-luonnontieteellisessä tiedekunnassa esitettiin 17.10.1998 tarkastettavaksi FM Raimo Ketolan väitöskirja "Method development in membrane inlet mass spectrometry. Air analysis and desorption techniques".
Tutkimus kuuluu orgaanisen kemian alaan.
Vastaväittäjänä oli professori Gerhard Matz (Hamburgin-Harburgin teknillinen korkeakoulu) ja kustoksena professori Tapio Hase.
Teos julkaistaan sarjassa VTT Publications no. 364.
Tutkimuksen tavoitteena oli kehittää analyyttisiä menetelmiä helposti tai melko hyvin haihtuvien orgaanisten yhdisteiden määrittämiseen ilma- ja vesinäytteistä. Tavoitteena oli tutkia membraanimassaspektrometrian mahdollisuuksia näiden yhdisteiden analysointiin, jolloin analyysitulosten saanti nopeutuisi ja menetelmiä voitaisiin käyttää yhdisteiden jatkuvaan monitorointiin.
Membraanimassaspektrometria on 1960-luvulla keksitty analyyttinen menetelmä, jossa nestemäinen tai kaasumainen näyte analysoidaan suoraan massaspektrometrillä ilman näytteen esipuhdistusta ja ilman näytteen komponenttien erottelua toisistaan, esim. kromatografisesti, ennen analysointia. Menetelmän etuja ovat mm. analyysinopeus, soveltuvuus jatkuvaan monitorointiin ja terveydelle vaarallisten liuottimien puuttuminen näytteenkäsittelyssä. Menetelmän haittoja ovat mm. eri yhdisteiden erottelun puuttuminen, jolloin vain näytteen pitoisuudeltaan suurimmat komponentit voidaan analysoida luotettavasti. Toisaalta käytettävän membraanin avulla voidaan saavuttaa spesifisyyttä, eli esim. yleiset liuottimet voidaan erotella poolisista ja suuren molekyylikoon omaavista yhdisteistä, kuten biomolekyyleistä.
Kehitetyillä membraanimassaspektrometrisillä menetelmillä voidaan tutkia haihtuvien orgaanisten yhdisteiden pitoisuuksia vedessä alle æg/l-tasolla ja ilmassa alle æg/m3 -tasolla. Siten nämä menetelmät soveltuvat hyvin ympäristö-näytteiden kartoitukseen, teollisuuden jätevesien seurantaan, työhygieenisiin mittauksiin ja biokemiallisten reaktioiden seurantaan. Menetelmillä voidaan analysoida myös huonosti haihtuvia yhdisteitä, kuten pestisidejä ja muita ympäristömyrkkyjä, sekä poolisia yhdisteitä, kuten orgaanisia happoja. Lämpötilaohjelmoidulla menetelmällä saadaan näytteen komponenttien osittainen erottelu, jolloin analyysin luotettavuus paranee yksittäisten komponenttien osalta.
Kasvutapa ja solun tukiranka nummitatin rihmastossa, männyn juuressa ja näiden muodostamassa sienijuuressa
Matemaattis-luonnontieteellisessä tiedekunnassa esitettiin 17.10.1998 tarkastettavaksi FL Sara Niinin väitöskirja "Growth pattern and cytoskeleton in Suillus bovinus hyphac, Pinus sylvestris roots, and in Pinus sylvestris – Suillus bovinus ectomycorrhiza".
Tutkimus kuuluu fysiologisen kasvitieteen alaan.
Vastaväittäjänä oli professori Francis Martin (INRA, Centre de Reserches Forestières de Nancy, Ranska) ja kustoksena professori Liisa Simola.
Teos julkaistaan sarjassa Dissertationes Biocentri Viikki Universitatis Helsingiensis.
Metsäpuiden ja ektomykorritsasienten symbioosisuhde, sienijuuri, on välttämätön puiden hyvälle kasvulle lisäten puiden ravinteiden saantia. Tämän tärkeän symbioosisuhteen muodostumisen säätelyä ei kuitenkaan tunneta kunnolla solutasolla. Kummankin symbioosiosapuolen kasvutapa muuttuu selvästi sienijuuren muodostuessa. Sienirihmaston kärkikasvu vaihtuu sormimaisesti haaroittuvaksi, ja männyn pituuskasvunsa lopettaneet lyhytjuuret haarovat runsaasti. Tässä työssä tarkasteltiin solun tukirangan merkitystä männyn juurten ja sienirihmaston kasvussa, morfogeneesissä sekä symbionttisen sienijuuren muodostumisessa käyttäen solubiologisia ja sytokemiallisia menetelmiä. Mallisienenä käytettiin nummitattia, joka on Suomessa yleinen männyn mykorritsasieni.
Nummitatin muodostama sienijuuri syntyy aina lyhytjuuriin, joiden kasvutapaa tutkittaessa huomattiin niissä syntyvän vähemmän pitenemiskykyisiä soluja kuin muissa juuriston osissa. Hidaskasvuinen sieni pystyy siksi kasvamaan juurisolujen välissä ja saa aikaan kasvin solusyklin aktivoitumisen, mikä näkyy juuren haaroittumisena. Signaalimolekyyli voi olla joko sienen itsensä tuottama tai sienen kasvin soluseinistä irrottama yhdiste. Tutkittaessa männyn juuria pektiinin ja eräiden soluseinille tyypillisten glykoproteiinien vasta-aineilla, havaittiinkin symbionttisen juuren soluseinien koostumuksen olevan erilainen. Juureen voi syntyä toistaiseksi tunnistamattoman signaalimolekyylin suhteen gradientti, ja pitoisuuden vähetessä sienivaipasta poispäin mentäessä syntyy erillisiä kasvupisteitä, jotka nähdään juuren haaroittumisena kahtaalle tai kerrannaisesti korallimaiseksi juureksi. Haaroittumisessa solun tukiranka on hyvin tärkeä ja analysoitaessa solun tukirankaproteiineja havaittiinkin kahden uuden alfa-tubuliinin ilmestyvän lyhytjuuriin sienijuuren muodostuessa.
Sienirihmastossa kasvutapa ja solun tukirangan rakenne muuttuvat rihmaston ollessa kosketuksessa juureen. Solun tukiranka vaikuttaa rihmaston kasvumallin muuttumiseen, sillä samanlaiset morfologian muutokset, jotka havaitaan juuressa kasvavassa rihmastossa, voitiin kokeellisesti saada aikaan käyttämällä solun tukirankaproteiinien inhibiittoreita. Inhibiittorikokeiden perusteella voidaan myös olettaa, että proteiinien fosforylaatiota tarvitaan sienirihmaston kärkikasvussa nimenomaan aktiinitukirangan säätelyssä. Symbioosin muodostuessa voidaan ajatella sienisolun reagoivan juurikosketukseen signaalinvälitysketjulla, johon kuuluvat proteiinikinaasit vaikuttavat aktiinin polymerisaatioon. Muutokset aktiinitukirangassa vaikuttavat myös mikrotubulustukirankaan, mikä näkyy selvästi inhibiittorikäsitellyissä rihmastoissa.