|
Koonnut: MIKKO PUTTONEN![]() |
| Nokia-osakkeita yliopistolle Tiensuu hyvä opettaja Väestöväitös palkittiin Hesarilta miljoona neurotieteille Loitsuja kaupan Irti imperiumista Oikeen puheen opetus Eläinlääketieteellisen siirtoa vastustetaan Yli 50 paikkatietokantaa yliopistojen verkkoon NOKIA-OSAKKEITA YLIOPISTOLLEProfessori Edward Andersson on lahjoittanut yliopistolle 12 000 Nokian osaketta. Niiden arvo on noin kymmenen miljoonaa markkaa. Lahjoituksellaan professori Andersson haluaa tukea yliopiston ruotsinkielistä opetusta. Lahjoituksella on tarkoitus perustaa oikeustieteelliseen tiedekuntaan ruotsinkielinen opetusvirka. TIENSUU HYVÄ OPETTAJAProfessori Kyllikki Tiensuu teologisen tiedekunnan kirkkohistorian laitokselta on saanut ylioppilaskunnan Hyvä opettaja Magister bonus -palkinnon. Tiensuun palkitsemista esitti teologian ylioppilaiden tiedekuntayhdistys. Esityksessä kiiteltiin muun muassa Tiensuun luennointitapaa ja panostusta opetuksen kehittämiseen. VÄESTÖVÄITÖS PALKITTIINValtiotieteen tohtori Kristiina Maderbacka on saanut Väestöliiton väestöntutkimuslaitoksen Väinö Kannisto -palkinnon parhaasta väestötieteellisestä opinnäytteestä kuolleisuus- ja terveystutkimuksen alalla viime lukuvuonna. Manderbacka väitteli aiheesta Questions on Survey Questions valtiotieteellisessä tiedekunnassa. Palkintosumma on 8 000 markkaa. HESARILTA MILJOONA NEUROTIETEILLEYliopiston suunnittelu neurotieteiden instituutin perustamiseksi on saanut Helsingin Sanomien 100-vuotisjuhlasäätiöltä miljoonan markan tuen. Yliopisto selvittää paraikaa mahdollisuuksia perustaa instituutti, joka kokoaisi useiden tieteenalojen hermostotutkimuksen samaan organisaatioon. LOITSUJA KAUPANMuinaisessa Egyptissä magia oli arkipäivää. Eroa uskonnon ja magian välillä ei tehty, ei myöskään hyvän ja pahan magian välillä. Temppelistä ostettiin loitsu kulloiseenkin tarkoitukseen, sairauden karkottamiseksi tai vihollisen pään menoksi. Otsikolla Enteistä muinaisessa Egyptissä esitelmöi 16.11. Tieteiden talossa tutkija Jaana Toivari Leidenin yliopistosta. Magia toimi mytologian viitekehyksen sisällä. Samaistumalla mytologian hahmoihin voitiin tulevaisuus tietää ennalta. Samaistuminen Isikseen takasi onnellisen perhetapahtuman, Isis oli nimittäin synnyttänyt onnistuneesti Horuksen. Painajaisunesta äkkiä herännyt taas saattoi loitsuin samaistua Horukseen, jolloin Isis-jumala tuli avuksi ja karkotti pelon. Tuhoava magia oli erittäin keskeinen erityisesti kuningasideologiassa. Kuningas käy kamppailua ulkopuolisia kaaoksen voimia vastaan. Sandaalin pohjiin piirrettiin vihollisen kuva ja sitä tallottiin. Näin toivottiin Egyptin rajojen pysyvän puhtaina. Tiedetään, että Ramses III:a vastaan tehtiin salamurhayritys osittain magian avulla. Rangaistukseen seikka ei vaikuttanut. Ihmisen hahmoon tehtyjä leipäkakkuja on löytynyt runsaasti. Ihmisen kuva myös usein piirrettiin iholle, nuoltiin ja nieltiin, eli magia sisäistettiin tätä kautta. Kosmoksen malliin rakennettujen temppelien raunioista on löytynyt suojaavia esineitä ja ihmisuhrien päitä. Mikko Mela IRTI IMPERIUMISTAPieni periferinen maa, jolla on takanaan loistava menneisyys siirtomaamahtina. Lähihistorian painolastina ovat "pehmeä fasismi" sekä mureneva imperiumi, tätä päivää vallankumouksen jälkeinen demokratia ja katseen kääntyminen kaukomailta Eurooppaan. Näin määrittelevät Portugalin nykyproosan taustoja ja aineksia kirjailijat Fernando Rodrigues ja Mário de Carvalho. Tuore esikoiskirjailija ja kirjallisuudentutkija Rodrigues sekä maan kirjalliseen eliittiin nobelisti José Saramagon ohella kuuluva Carvalho esittäytyivät iberoromaanisten kielten laitoksella 25. marraskuuta. Haluamme nyt olla ylpeitä tulevaisuudesta, emme menneestä, Rodrigues arvioi. Hänen mielestään vanha aika on pystytty jättämään taakse melko kivuttomasti, koska portugalilaiset eivät koskaan ole olleet mieleltään imperialisteja, maailmanomistajia. Carvalho puolestaan esittää menneisyyden arvokkaimmaksi perinnöksi siteet eri kulttuureihin ympäri maailmaa. Menneen ja tulevan vuoropuhelu on esillä molempien miesten tuotannossa. Tunnetuimmassa teoksessaan, joka on käännetty englanniksi nimellä A God Strolling in the Cool of the Evening, Carvalho ruotii ihmisen rajoittuneisuutta uuden edessä sijoittamalla tapahtumat roomalaisaikaan, jolloin outo lahko, kristityt, tekee tuloaan. Rodriguesin tänä vuonna ilmestyneessä esikoisteoksessa eletään taas kuvitteellista nykypäivää, jossa Portugalilla on yhä merentakaiset alueensa ja Salazaria kunnioitetaan, Espanja on epäonnistunut matkallaan demokratiaan ja Neuvostoliitto elää. Omistin kirjan 16-vuotiaalle pojalleni, jotta hänenkin sukupolvensa muistaisi, ettei vapaus koskaan ole itsestään selvää, kirjailija toteaa. Sanna Jäppinen OIKEEN PUHEEN OPETUSKielitaito ei rajoitu kielioppiin. Tasaveroinen kommunikointi suomea äidinkielenään puhuvan kanssa edellyttävää myös puhe- ja kirjakielen erilaisten käyttöyhteyksien ymmärtämistä. Aito puhekieli ei asu luokkahuoneessa, vaan todellisissa tilanteissa, kertoi filosofian maisteri Kristiina Kuparinen Kotikielen seuran kokouksessa Tieteiden talolla 25. marraskuuta. Arkikielen opettelu jää usein oppijan omalle vastuulle, sillä opettajalla ei aina ole käsitystä todellisesta kielenkäytöstä. Opetuspuhe on yleensä hidasta ja yksinkertaistavaa yleiskieltä. Puhetapa välittää vahvoja asenteita hyvästä ja huonosta kielestä. Monet Kuparisen haastattelemat suomen oppijat pitivätkin puhekieltä rumana ja marginaalisena ilmaisumuotona. Miten opetusta voitaisiin kehittää paremmin käytäntöä vastaavaksi? Filosofian maisteri Auli Soinion mukaan olisi opetettava vaihtoehtoisia tapoja itsensä ilmaisemiseen kielenkäytön ongelmatilanteissa. Kiertoilmausten käyttö ja uudissanojen muodostaminen ovat avuksi, kun kielitaito ei muuten riitä. Soinion havaintojen mukaan suomalaiset arvostavat ääntämystä ja sanavarastoa oikeakielisyyttä enemmän. Myös oppijan puheen määrään ja sisältöön kiinnitetään huomiota. Puhevalmiuteen tulisikin panostaa opetuksessa enemmän. Kuparisen ja Soinion esitelmä Oppijansuomi ja suomenopetuksen painopisteet
perustui heidän hiljattain valmistuneisiin pro gradu Alma Jylhä ELÄINLÄÄKETIETEELLISEN SIIRTOA VASTUSTETAANEläinlääketieteellisen tiedekunnan säilyminen Helsingissä on saanut tukea monelta järjestöltä. Useissa lausunnoissa on todettu, ettei siirto Kuopioon ole tiedepoliittisesti perusteltua. Järjestöt ovat myös arvostelleet mahdollisen siirron henkilöstövaikutuksia. Eläinlääketieteellisen siirtoa vastustavat Akava, Valtion ja erityispalvelujen ammattiliitto, Professoriliitto, Tieteentekijöiden liitto, Suomen eläinlääkäriliitto, Lääkärikartelli, Agronomiliitto, Tuotantoeläinlääkäriyhdistys, Lihatalouden tutkimuskeskus ja Helsingin yliopiston ylioppilaskunta. Tulamo Euroopan eläinlääkärikirurgien johtoon Professori Riitta-Mari Tulamo eläinlääketieteellisestä tiedekunnasta on valittu eurooppalaisen eläinlääkärikirurgien järjestön ECVS:n presidentiksi kaudelle 19992000. Hän on ensimmäinen nainen, joka on valittu tehtävään. YLI 50 PAIKKATIETOKANTAA YLIOPISTOJEN VERKKOONYliopistoille tieteen tukipalveluja tarjoava CSC Tieteellinen laskenta on avannut yli 50 paikkatietokantaa tutkijoiden käyttöön. CSC:n tietokantapalvelimella olevia tietokantoja voidaan hyödyntää muun muassa ympäristökartoituksissa. Tutkijat voivat paikkatietojärjestelmien avulla luoda uusia malleja esimerkiksi pohjavesivarannoista ja veden virtauksista. |
|
![]() |