Minihame hunnun alla?

Lännessä on valloillaan myytti, jonka mukaan musliminaisten on pakko pukeutua huntuun, vaikka he haluaisivat käyttää minihametta. Mutta vain vähemmistö hunnutetuista naisista pitää asuaan uskonnollisena. Enemmistölle se on päällysvaate ja kontrollin väline, joka kätkee muut vaatteet ja antaa naiselle mahdollisuuden valita, kenen kanssa on tekemisissä, kertoi kulttuuriantropologi Susanne Dahlgren Kristiina-Akatemian keskustelutilaisuudessa Maailmankriisi, islam ja naiset 28.11.

– Islamissa nimenomaan painotetaan vapaata tahtoa ja kielletään pakottamasta ketään huntuun tai partaan, vahvisti entinen afganistanilainen toimittaja, nykyinen pakolainen Shakila Kagebek.

Hänen mielestään länsimaalaisia riivaa ennakkoluuloisuus:

– Monet länsimaalaiset luulevat, että Afganistan on aina ollut esimoderni maa. Kymmenen vuotta sitten se oli kuitenkin miellyttävä, demokraattinen, islamilainen valtio, jossa naisilla oli oikeuksia. Käytimme sukkahousuja ja osallistuimme mielenosoituksiin miesten rinnalla. Talebanit loivat itse vallitsevan lain, Kagebek sanoi.

Myös Kristiina-instituutin akatemiaprofessori Ulla Vuorela muistuttaa, että uskonnon nimissä tehdään puhtaasti politiikkaakin. Siksi pitääkin erotella poliittiset järjestelmät, jotka käyttävät hyväksi uskonnollista retoriikkaa.

– Mekin olemme kaukana niistä viesteistä, joita uskontomme opettavat. Kun uskonto politisoituu, sen sisältö muuttuu, hän huomautti.

Anna Mäkelä

Sivistyneitä halutaan

Sivistysyhteiskuntaan pyrittäessä nykyinen tietoyhteiskunta on kohtalainen välitavoite. Sitä rasittaa kuitenkin edelleen tekniikan liiallinen arvostus, professori Liekki Lehtisalo sanoi esitelmässään Uussivistys tulevaisuuden, työn ja ammatin perustana 12.12 Porthaniassa.

Suuret yhtiöt ovat jo ehtineet kirjata tavoitteisiinsa työntekijöidensä henkisen kasvun.

– Avaintaitoja ovat myös sosiaaliset kyvyt, viestintävalmius, joustavuus, kielitaito ja kansainvälisyys sekä kulttuurien tuntemus, Lehtisalo luetteli.

Lehtisalon mukaan yritykset vaativat yksilöltä ennen kaikkea eheää kokonaispersoonallisuutta. Ilman sitä ei tulevaisuuden työelämän paineita kestä.

Lehtisalon mukaan tiimityöskentely on ajamassa yksilöllisen kilpailun ohitse, koska yksilöllisyys on ristiriidassa markkinatalouden kanssa. Tiimityössä tuetaan toisia eikä kilpailla keskenään, ja näin päästään yrityksen kannalta parhaisiin tuloksiin.

Keillä sitten on tulevaisuuden pääoma: "uussivistys"? Vain harvoilla, arvelee Lehtisalo. Sivistys voi hänen mukaansa huonosti, kun suurinta osaa työväestöä uhkaa epävarma työsuhde. Tämä lisää turvattomuutta ja heikentää luovuutta, joka on uuden sivistysyhteiskunnan polttoaine.

Lehtisalon esitelmä kuului Sivistyksen merkitys työelämässä -luentosarjaan, jonka on järjestänyt humanistinen tiedekunta.

Viimeinen valistaja

Oikein suunnattu sosiaalipolitiikka tukee talouskasvua. Tämä suomalaisen hyvinvointivaltion perusidea teki Pekka Kuusesta klassikon.

– Suuri osa Kuusen 60-luvun sosiaalipolitiikka -kirjan esityksistä toteutui vuoteen 1985 mennessä. Kirjan merkitys ei kuitenkaan ole yksityiskohdissa, vaan siinä, että se hylkäsi vanhan ajattelutavan, muotoili Kuusesta aikoinaan väitellyt ulkoministeri Erkki Tuomioja sosiaalipoliittisen yhdistyksen 60-luvun sosiaalipolitiikka -kirjan 40-vuotisjuhlaseminaarissa 11.12.

Tuomioja kertoi, että Kuusi oli suuriin kertomuksiin uskova "viimeinen valistaja",

joka vannoi rationaalisuuden ja valistusajatteluun perustuvan, kokonaisvaltaisen sosiaalipoliittisen ohjelman nimiin.

Emeritusprofessori Olavi Riihisen mukaan Kuusi kyllä muutti sosiaalipoliittista ajattelutapaa, mutta yhteiskunnallisen suunnittelun uudistaminen jäi puolitiehen. Tämä johtui myös siitä, etteivät suomalaiset hevin suostuneet alttiiksi herätteille ja virikkeille.

– Kuitenkin Kuusi sai päättäjät uskomaan, että passiivisten, uskonsa menettäneiden ihmisten rohkaiseminen ei rasita taloutta, vaan on tuottavaa, Riihinen sanoi.

Ulla Mether

Tulamo hyvä opettaja

Eläinlääketieteellisen tiedekunnan kirurgian professori Riitta-Mari Tulamo on saanut Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan viime vuoden Hyvä Opettaja – Magister Bonus -palkinnon. Hänen valitsemistaan oli esittänyt Eläinlääketieteen kandidaattiyhdistys, jonka mukaan Tulamo osaa edistää opiskelijan omaa oppimisprosessia.

Himopuhujat, trendikkäät ja säästäjät

Nuoret kännykänomistajat on nyt jaoteltu himo-, trendi- ja säästökäyttäjiin. Myös Internet jakaa nuoret eri kuluttajaryhmiin. Nuoria koskeneista tutkimuksistaan kertoivat tutkijat Anu Raijas Helsingin kauppakorkeakoulusta ja Minna Autio Helsingin yliopistosta Nuorisotutkimusverkoston ja ympäristöministeriön Nuoret, kulutus ja kestävä tietoyhteiskunta -seminaarissa 11.12.

Trendikäyttäjillä kännykkä on sen itsensä takia: laite sopii imagoon. He ovat poikia, joita eivät ympäristöasiat kiinnosta. Himokäyttäjät puolestaan ovat heräteostoksiin mieltyneitä trendityttöjä, jotka pitävät puhumista laitetta tärkeämpänä. Säästökäyttäjät ovat ympäristötietoisia tyttöjä tai poikia.

Kolmasosaa 16-20-vuotiaista Internet ei kiinnosta lainkaan, ja yhtä moni pitää itseään sen taitavana käyttäjänä. Ympäristötietoiset, yksilölliset nuoret ovat pääosin tyttöjä, ja he kokevat teknologian uhkana. Osaajat ovat poikia, yleensä ei-lukiolaisia ja "keskivertoyksilöllisiä". Laitefriikit ovat poikia, joiden hulppeat käyttörahat kuluvat trendilaitteisiin.

Tarvitaanko tätä tietoa tehokkaampaan kohderyhmämarkkinointiin vai kulutuksen hillitsemiseen? Niin tai näin, nuoret sekä kuluttavat paljon että harrastavat itseruoskintaa kysyen itseltään, miksi tuli taas tuhlattua. Tutkijoiden mielestä ruoskintaa tehokkaammin vihreämpään maailmaan päästäisiin kehittämällä ei-materiaalisia palveluja kulutettavaksi.

Ulla Mether

Rüütel kunniatohtoriksi

Viron presidentti Arnold Rüütel vihitään kunniatohtoriksi ensi kesäkuussa maatalous-metsätieteellisen tiedekunnan maisteri- ja tohtoripromootiossa.

Promootioon odotetaan 250:tä maisteria ja tohtoria. Heidän lisäkseen vihitään joitakin riemutohtoreita ja kahdeksan kunniatohtoria.

Lännen lämmössä

Suomi selvisi kylmästä sodasta puolueettomana, koska se ei eristäytynyt lännestä, vaikka Neuvostoliitto painostikin siihen, puolustusvoimain komentaja, amiraali Juhani Kaskeala sanoi 29.11. yliopiston päärakennuksessa. Kaskeala osallistui yhteiskuntahistorian laitoksen ja Renvall-instituutin järjestämään paneelikeskusteluun, joka päätti kaksipäiväisen konferenssin From War to Cold War – British-Finnish Relations in the 20th century.

Brittiprofessori Clive Archer puolestaan pohti, murenevatko kansalliset rajat tulevaisuuden Euroopassa. Ainakaan pääoma ei enää niitä hänen mukaansa tunnista, mistä Nokia on hyvä esimerkki: Se ei pidä itseään enää ainoastaan suomalaisena yrityksenä, vaan yhtä hyvin eurooppalaisena. Tämä vaikuttaa Archerin mukaan mutkan kautta myös turvallisuuteen. Mitä sitten tapahtuukin yhdelle EU:n jäsenmaalle, se kiinnostaa välittömästi muita.

Suomen suhteet länteen kantavat nyt hedelmää. Kylmän sodan varjon haihduttua kiinnostus johtuu jo muustakin kuin maantieteellisestä sijainnista.

– Mitä tiiviimmäksi EU:n yhteistyö muodostuu, sitä merkittävämmäksi maiden väliset ystävyyssuhteet muuttuvat. Britanniassa on 90-luvulla havaittu pohjoisten maiden merkitys EU:n kehityksessä, Britannian Suomen-suurlähettiläs Alyson Bailes kertoi.

Kohukirja menneisyydestä

"Poikamaista, mutta päin helvettiä!" Näin kuvattiin Suomen työväenliikkeen historiaa kuumassa lehdistödebatissa heti sen ilmestyttyä vuonna 1976.

– Historiankirjoituksen valtaapitävät, oikeistodemarit ja taistolaiset tuomitsivat teoksen. Tämä oli odotettua, totesi yksi teoksen kirjoittajista, poliittisen historian professori Seppo Hentilä 30.11. seminaarissa Suomi, työväenliike, historia – 25 vuotta Suomen työväenliikkeen historian ilmestymisestä. Tilaisuuden järjesti Työväen historian ja perinteen tutkimuksen seura yhdessä Helsingin yliopiston yhteiskuntahistorian laitoksen kanssa.

Sosialististen maiden tutkijat pitivät alle kolmekymppisiä kirjoittajia "penikkatautisina" ja harhaoppisina. Hentilän mukaan kollektiivina kirjoitetun yleisesityksen tarkoituksena oli porvarillisen historiankirjoituksen haastaminen ja työläisten historiatietoisuuden syventäminen, joka edistäisi vallankumouksellisuuden kehitystä.

Kommentissaan historiantutkija Jukka Relander sanoi, että leninismin kanssa flirttailevassa teoksessa työväestö nähdään kollektiivisena massana. Vasta vallankumous tekee yksilöstä subjektin. Vastauksessaan Hentilä sanoi arjen ja subjektien tulleen suomalaiseen historiantutkimukseen vasta 1980-luvulla.

Suomen työväenliikkeen historiasta otettiin kolme kolmentuhannen kappaleen loppuunmyytyä painosta. Vuonna 1977 se sai valtion tiedonjulkistamispalkinnon.

Jouni Avelin

Juuret betonissa

1960- ja –70-luvuilla rakennettiin Suomeen kiireesti suuria lähiöitä asuttamaan kaupunkeihin muuttavaa työväestöä. Laatuun ei juuri panostettu, sillä toimia leimasi väliaikaisuus.

– Lähiöön voi juurtua ajan myötä. Se ei ole vain persoonaton kaupunkitila, vaan siihen liittyy merkityksiä ja emotionaalisia siteitä, kertoo Marjaana Seppänen, joka tutki tuoreessa väitöskirjassaan Liipolaa, Lahden huonomaineisinta lähiötä.

Lähiöissä tehtyihin kyselytutkimuksiin on harvoin saatu korkeita vastausprosentteja. Seppäsen tutkimukseen osallistui lähes 40 prosenttia satunnaisotokseen valitusta noin 1400 asukkaasta. Heistä kaksi kolmannesta koki juurtuneensa Liipolaan. Vastanneet arvostivat aluettaan ja sen luonnonläheisyyttä. Huolta aiheuttivat rappeutuneen ostoskeskuksen liepeillä usein ilmenevät järjestyshäiriöt.

Vastaajat olivat selvillä alueensa "ongelmalähiön" imagosta ja kärsivät siitä. Moni kuitenkin reagoi siihen olankohautuksella:

– Ajatelkoot muut mitä ajattelevat, minä ainakin tykkään asua Liipolassa.

Marjaana Seppäsen sosiaalipolitiikan alaan kuuluva väitös Liipolan onni – asuinalueen sosiaalinen erilaistuminen ja merkitys asukkaille tarkastettiin 12.12. Lahden aikuiskoulutuskeskuksessa.

Kirsi Castrén

Ankat osaavat puhua

Suomen kielen laitos on palkinnut vuoden 2001 kielihelmellä Aku Ankka -lehden toimituksen. Palkitsijoiden mukaan Aku Ankan sivuilla suomen kieltä käytetään luovasti ja persoonallisesti koko kielen ilmaisuvaroja hyödyntäen.

Kielisammakoksi valittiin puolestaan markkinointihenkinen kielenkäyttö, jota edustavat muun muassa termit kehityssuuntautuneisuus, tulevaisuusvastuu ja mainestrategia. Näitä sammakkoja suomen kielen laitoksen väki on saanut kiinni myös yliopistolta, kuten esimerkiksi yhdyssanan virtuaaliyliopistohankerekisteri.

Monopolia jenkkien säännöin

Tutkijat kokoontuivat itsenäisyyspäivänä yhdessä poliitikkojen ja taiteilijoiden kanssa pohtimaan maailmamme moraalitaistoja. Paristakymmenestä esityksestä kutoutui kiivas ajatusten sikermä, sillä kutakin puheenvuoroa varten oli varattuna vain nuuka kolmeminuuttinen.

Moni pikaesitys sisälsi kysymyksen "oikeista ihmisoikeuksista". Globaali terroristijahti oli tehnyt ongelmasta akuutin: Kuka päättää, mitkä ovat perusoikeudet ja mikä taas rikkomus humaaniutta vastaan?

Aseenviejämaat sanelevat, milloin sota on rikollista, ihmisoikeusaktivisti Hamed Normand totesi, ja professori Juha Sihvola laajensi perspektiiviä kritisoiden länsimaisen oikeusajattelun ahtautta. Yksilöoikeuksien rinnalle pitäisi nostaa muun muassa yhteisölliset oikeudet, sivistysoikeudet ja ympäristöoikeudet.

Kapeisiin määrittelyihin perustuu se pelottava, globaali "leiriytyminen", jonka automaattista hälvenemistä on filosofi Ilkka Niiniluodon mukaan turha odottaa.

– Monopolin pelaaminen ja todennäköisyyslaskennan opit ovat yhdessä vakuuttaneet minut siitä, että talouskamppailussa hyvän etumatkan saanut on käytännössä varma voittaja.

Näin me ja muut -jakolinja vain vahvistuu, keskustelijat totesivat yksimielisen huolestuneina.

– Moraalinen konsensus kuitenkin edellyttäisi, että ihmisten olot muistuttavat kylliksi toisiaan. Moraali-intuitiomme nimittäin rajoittuvat "omaan maailmaan", uskontotieteilijä Ilkka Pyysiäinen esitti.

Tilaisuuden järjesti kriittisen keskustelun verkosto Helsingin foorumi.

Virve Pohjanpalo

Pirkko Koski palkittiin

Yliopiston kansleri Risto Ihamuotila ja rehtori Kari Raivio ojensivat 14.12. teatteritieteen professori Pirkko Koskelle Helsingin yliopiston hopeisen ansiomitalin. Samassa tilaisuudessa Koski vastaanotti myös Suomen näyttämötaiteen kultaisen kunniamerkin.

Yliopiston päärakennuksen Runeberg-salissa järjestetyssä juhlassa julkistettiin myös juhlakirja Theatre, History and National Identities. Artikkelikokoelman kirjoittajat ovat teatteritieteen kansainvälisen kesäkoulun ICATS:in opettajia ja opiskelijoita.

Kauhua keskiajalla

Euroaika aiheutti monelle ahdistusta, mutta oli sitä murhetta ennenkin. Petrus Dominianus huokaisi jo ensimmäisen vuosituhannen vaihteessa, kuinka maailma muuttuu päivä päivältä surkeammaksi.

– 1000-luvulle tultaessa viikingit, unkarilaiset ja muslimit levittäytyivät ja karolinkien hallitus oli romahtanut. Koko läntinen kristikunta eli jatkuvan lopun ajan odotuksessa, totesi filosofian maisteri Teemu Immonen Turun yliopiston historian laitokselta.

Jokainen uudistus oli pahasta. Munkkiuden uskottiin takaavan onnellisen tuonpuoleisen, ja esimerkiksi vakavasti sairaat hakeutuivat luostarin suojiin. Niinpä luostareissa oli paljon maallikoita, joita reformistit vastustivat kiivaasti.

Munkit olivat perinteisesti olleet aatelisia. Luostarielämä takasi siten maallikkoveljille elämän, johon heillä ei syntyperänsä vuoksi olisi ollut mahdollisuutta. Reformistien mielestä tämä pappien epäpyhyys oli kuin tarttuva tauti: vain "puhtaan" papin kautta saisi pelastuksen.

– Munkit uhkasivat, että jos otti sakramentin harhaoppineelta papilta, joutui Helvettiin. Tämä lisäsi ihmisissä levottomuutta entisestään, koska heillä ei ollut pelastukseen muutakaan tietä. Kuinka erottaa, kuka on harhaoppinen ja kuka ei, Immonen kysyi.

Immonen piti 4.12. esitelmän Näiden viimeisten vuosisatojen aikana – Vanhaksi tullut maailma varhaiskeskiaikaisissa teksteissä. Tilaisuuden järjesti Historiallinen Yhdistys ry ja Glossa ry.

Ulla Lempinen

Skitsofreniageeniä etsimässä

Vasta viime vuosina on saatu varmaa näyttöä perintötekijöiden osuudesta skitsofreniaan. Suomessakin skitsofrenian periytyvyyttä on tutkittu ahkerasti. Lääketieteellisessä tiedekunnassa 1.12. tarkastetussa väitöskirjassaan Kansanterveyslaitoksen tutkija Jesper Ekelund seuloi suomalaisten skitsofreniapotilaiden ja heidän perheittensä perimää. Seulonnassa löytyi useita perimän alueita, jotka suurella todennäköisyydellä sisältävät skitsofrenialle altistavia geenejä

– Tällaisia perimän läpilukuja on tehty muuallakin maailmassa, ja kaikissa tutkimuksissa kromosomi numero yhden alueelta on löydetty poikkeavia geenejä. Suomessa näitä poikkeavia geenejä löytyi parisataa, Ekelund kertoo.

Nyt luvassa onkin raakaa salapoliisintyötä: jokainen epäilyttävä geeni tutkitaan erikseen kunnes ainakin yksi syyllinen lopulta löytyy.

– Olen aika vakuuttunut, että ennemmin tai myöhemmin skitsofrenialle altistavat geenit löydetään. Kun yksi riskigeeni onnistutaan paikantamaan, muutkin on helpompi löytää, Ekelund tuumii.

Ekelundin väitöskirja on osa laajempaa, Kansanterveyslaitoksen koordinoimaa tutkimushanketta, jonka lopullisena tavoitteena on kehittää uusia skitsofrenian hoitomuotoja.

– Uudet hoidot ovat tuskin geeniterapiaa eli viallisten geenien korjaamista, vaan perinteisiä lääkehoitoja, joiden teho perustuu skitsofrenian syntymekanismien entistä tarkemmalle ymmärtämiselle.

Henrikki Timgren

Kukkia luennoitsijalle

Luennoitsijan arki jäi taakse 39 yliopistovuoden jälkeen, kun sosiaalipsykologian professori Rauni Myllyniemi piti viimeisen peruskurssiluentonsa 29.11. entisen anatomian laitoksen museoidussa auditoriossa. Virallinen jäähyväisluento on vielä edessä ensi syksynä sosiaalipsykologian laitoksen 40-vuotisjuhlaseminaarissa, mutta opiskelijat ottivat varaslähdön ja kukittivat opettajansa tämän arkipuuhassa. He halusivat kunnioittaa opetuksen ja luennoimisen vaativuutta.

Vuosikymmenien aikana Myllyniemelle on tullut tutuksi luentosali jos toinenkin: Salit Yliopistonkadulla, Mariankadulla, Kirkkokadulla, Fabianinkadulla...

– Porthanian salit ovat mukavia, vaikkakin tuulisia. Jos isossa salissa on tasalattia, on vaikeampaa saada silmäkontaktia taaimmaisiin, Myllyniemi kertoo.

Vuosikymmenet yliopistolla eivät tunnu Myllyniemestä kaukaisilta.

– Tullessani laitokselle 1960-luvulla sosiaalipsykologia oli aivan uusi oppiaine. 1970-luvulla valtiotieteellisessä elettiin mullistusten aikaa niin kuin muuallakin yhteiskunnassa ja yksilölähtöinen tapa tehdä tutkimusta ei ollut suosiossa. Nykyisin sosiaalipsykologia on suosikkiaine, jota eivät kaikki halukkaat pääse lukemaan, Myllyniemi kuvaa.

– Tieteenalan suuret teemat eivät vanhene. Muodikkaat paradigmat tulevat ja menevät, mutta aina niistäkin jää tieteenalaan jotakin olennaista.

Ulla Mether