Kehitysbiologia — solusta yksilöksi.
Laukkuja joka lähtöön
Tutkimusmatkoja kuvallisuuteen
Tinkimätön aatteen mies
Perusteos fysiikan vuosisadasta
Heidegger-kirjallisuutta suomeksi
Silkkitien suuri peli
Mongolia keskiaikaisin silmin

Kehitysbiologia — solusta yksilöksi.

Toimittaja Hannu Sariola

Duodecim, 2003

311 s, 89 e

Kehitysbiologia tutkii erästä luonnon suurimmista ihmeistä: kuinka yhdestä solusta muodostuu kokonainen mutkikas eliö, kuten miljardeista soluista ja sadoista erilaisista solutyypeistä koostuva ihminen. Viimeisten 10–15 vuoden aikana alan tutkimus on edistynyt huimaavaa vauhtia. Yksilönkehityksen periaatteet ja tärkeimmät kehitystä ohjaavat tekijät tunnetaan jo varsin hyvin. Kantasolut ja kloonaus ovat tuoneet kehitysbiologiselle tutkimukselle myrskyisääkin julkisuutta.

Suomessa kehitysbiologialla on vahvat perinteet. Alan oppikirjoja ei meillä kuitenkaan ole ilmestynyt vuosikymmeneen. On tervetullutta, että sellainen saadaan nyt eturivin kehitysbiologeiltamme. Kehitysbiologia esittelee aluksi yksilönkehityksen yleisiä periaatteita ja kehitysbiologisia tutkimusmenetelmiä. Loppupuolella käydään tarkemmin läpi eri elinten kehitystä. Näin kahteen osaan jaettua kirjaa on helppo käyttää erilaisissa opinto-ohjelmissa. Ratkaisu toimii, joskin alun tiivis kuvaus kehityksen päätapahtumista voi olla työläs sisäistää, ennen kuin käsitteet selviävät seuraavissa luvuissa.

Molekyylitason tietämyksen dramaattinen lisääntyminen näkyy selvästi, kun Kehitysbiologiaa vertaa vanhempiin oppikirjoihin. Geenitoiminnan säätelyä käsitellään perusteellisesti. Se onkin yksilönkehityksessä olennaista: useimmissa soluissamme on aivan samat geenit, mutta vain tietty valikoima toimii tietyssä solutyypissä. Näin saadaan samoista ohjeista niin hermosoluja kuin lihaksiakin. Solujen erilaistumista ja elimistön muotoutumista ohjaa kudosten vuoropuhelu, jota välittävät kasvutekijämolekyylit ja niiden vastaanottimet eli reseptorit. Tärkeimmät näistä säätelytekijöistä esitellään kirjan alkuosassa.

Kirja kytkee yksilönkehityksen myös evoluutioon eli lajinkehitykseen. Kehitysbiologia on nousemassa populaatiogenetiikan rinnalle evoluution selittämisessä: ruumiin muodon evoluutiota voi ymmärtää vain yksilönkehityksen muutosten kautta. Kun elimistön osien kasvun ajoitus ja suhteellinen nopeus muuttuvat, saadaan hyvin erimuotoisia vartaloita. Kehitystä ohjaavat geenit sinänsä ovat eri eläimissä hämmästyttävän samanlaiset. Nisäkkään silmän kehityksen pääkytkingeeni Pax6 saa silmän alulle kärpäsessäkin.

Kantasoluille ja kloonaamiselle on kirjassa oma lukunsa. Monikykyisten solujen löytyminen aikuisista ja eläinten kloonaaminen aikuisen soluista ovat mullistaneet käsityksiä solujen erilaistumisesta: aikuisen solut ovat luultua joustavampia. Selväksi tehdään kuitenkin myös se, että kloonaaminen on edelleen teknisesti hataralla pohjalla.

Kirjaan on saatu mahtumaan paljon asiaa. Se on osin jopa kattavampi kuin Scott Gilbertin paljon järeämpi Developmental Biology. Tekijäjoukko on laaja, joten useimmat luvut on voinut kirjoittaa erikoisalan asiantuntija. Teksti on silti varsin tasalaatuista ja tiiviydestään huolimatta pääosin hyvin luettavaa. Kerrontaa maustavaa höystettä ei mahdu mukaan järin paljon. Tämä on hieman sääli sikäli, että evoluution loppumattoman kokeilun seurauksena kehitysbiologian maailma on täynnä herkullisia yksityiskohtia.

Kirjoittajat rikastuttavat alan suomenkielistä termistöä: ’patterning’ on nyt osuvasti ’kaavoittumista’, elimistön asemakaavan syntyä. Vakiintuneisiin vierasperäisiin termeihin ei ole puututtu. Kirjan lopussa on laaja sanasto, toimiva hakemisto sekä hyödyllinen luettelo tasokkaita kehitysbiologiaa käsitteleviä www-sivustoja.

Kehittyvä elimistö on jatkuvasti muuntuva kolmiulotteinen rakenne, jonka hahmottaminen on vaativaa ja edellyttää havainnollista kuvitusta. Kehitysbiologia sisältää runsaasti selkeitä piirroksia ja kiinnostavia valokuvia. Jotain aiheen kauneudesta tosin jää kokematta. Koko kirjassa ei ole juurikaan valokuvia normaaleista sikiöistä, kun kuvitus palvelee tiukasti asialinjaa. Paikoin on vaikeaa hahmottaa kehittyvän elimistön rakennetta kokonaisuutena ja tarkasteltavien kohteiden sijaintia siellä. Useimmista aiheista on kyllä kuvitusta jossain kirjan sivuilla, mutta kuviin ei aina muisteta viitata. Muuten kirja on ensimmäiseksi painokseksi huolellista työtä.

Kehitysbiologia sopii laajuudeltaan hyvin tukemaan niin biologian kuin lääketieteenkin opintoja. Opiskelija tai muuten kiinnostunut lukija varmasti ilahtuu mahdollisuudesta perehtyä varsin haastavaan aihepiiriin omalla äidinkielellään.

MIKAEL NIKU

Laukkuja joka lähtöön

Marketta Luutonen

Merkillinen laukku.

Akatiimi, 2002

80 s, 34 e

Muumimamman ehdoton rekvisiitta on käsilaukku. Se ei ole vain käyttöesine, vaan myös asusteen osa. Laukkujen merkityksiin perehtyneen filosofian tohtorin, dosentti Marketta Luutosen mukaan laukut ylisummaan lisäävät ymmärrystä ihmisen toiminnasta. Ne eivät siis olekaan tyhmiä tavaroita, vaan elämänhallinnan välineitä. Tutkija väittää, että laukut kielivät kantajastaan enemmän kuin tuhat sanaa.

Luutosen kirja on löytörikas retki laukkujen sisällön ja muodon saloihin. Muoto on sidoksissa muotiin. Se ilmentää identiteettiä, sosiaalisia eroja sekä yhteiskunnallista kannanottoa. Esimerkiksi salkku liitetään korkeaan asemaan, kuten ikimuistoinen ”Leskisen salkku” muovipussi-hahmostaan huolimatta. Laukut ovat arkisia kuljetusvälineitä ja juhlatilanteiden oheisesineitä. Posteljoonin laukku viestii ammatista, kun taas harrastus käy ilmi urheiluvälineiden kantokotelosta. Kuljetustapa, kädessä, selässä tai olalla, on osa laukkujen historiaa.

Repun edeltäjä oli nahkainen selkäsäkki ja tuohikontti 1900-luvun alkupuolelle asti. Kapealinjaisuus 200 vuotta sitten poisti vaatteiden poimut taskuineen laukkujen hyväksi. Niistä löytyi tanssikortteja, kun nykyään naisen pussukassa on avaimet ja kännykkä.

Luutosen kirjan kertojaminän sijasta olisi ollut hyvä vaihtoehto tavallinen passiivimuoto jäykkyyden poistamiseksi.

IRMELI TANTTU PORKKA

Tutkimusmatkoja kuvallisuuteen

Kuvien kehässä.

Tutkielmia kirjallisuudesta, poetiikasta ja retoriikasta.
Toimittanut Vesa Haapala

SKS 2003

275 s, 27 e

Kirjallisuuden kuvallisuudesta on teoreettisella tasolla kirjoitettu paljon. Vähemmän on ollut saatavilla teoksia, joissa kaunokirjallisten tekstien kielikuvia pyrittäisiin tulkitsemaan. Vesa Haapalan toimittama Kuvien kehässä täyttää tätä aukkoa.

Seitsemässä artikkelissa kirjoittajat soveltavat kuvallisuuden teoriaa tunnettuihin, pääasiassa suomalaisiin teksteihin. Artikkeleita löyhästi yhdistävä näkökulma on, että kuvallisuutta tarkastellaan leikkauskohdassa jossa poetiikka yhtyy retoriikkaan. Poetiikka on runouden teoriaa, retoriikka taas ”puhumisen taitoa” laajemmassa mielessä. Poetiikan ja retoriikan traditiot ovat kietoutuneet yhteen niin, että niitä on usein vaikea erottaa toisistaan. Näiden historioiden luotaaminen Aristoteleesta tähän päivään on yksi kirjan punaisista langoista.

Kuvallisuuden pohdinta ylittää tieteiden rajat ja laajenee kirjallisuudesta estetiikkaan, kielitieteeseen ja filosofiaan. Kuvien analyysit johtavat pohtimaan eksistentiaalisia kysymyksiä, minuuden esittämistä, vuorovaikutusta, kauneutta.

Kirjassa käytetään poeettisia ja retorisia käsitteitä, jotka ovat historiallisesti tärkeitä, mutta nykyään vähemmän tunnettuja. Niiden parempi esittely olisi helpottanut lukemista. Joka naisen ja miehen yleisteokseksi kirjaa ei tosin ole kirjoitettukaan. Kyydissä pysyminen edellyttää aiempaa filosofian ja kirjallisuuden teorian tuntemusta. Analyysien vietäväksi antautuu kyllä kiinnostuneena, mutta hieman hajanainen tietotulva on välillä turhauttavaa.

NIINA MÄKELÄINEN

Tinkimätön aatteen mies

Pertti Lassila

Ihanteiden isänmaa.

Julius Krohnin romanttinen
fennomania ja kirjallisuus.

Yliopistopaino, 2003

327 s, 32 e

Julius Krohnin ( 1835–1888) laaja-alainen kirjallinen työ ja yksityiselämä tähtäsivät yhteen päämäärään: suomenkielisen kulttuurin edistämiseen. Saksalais-viipurilaisesta kodista kieliriitojen myrskynsilmään päätynyt Krohn oli itse joutunut tekemään ahkerasti töitä suomen kielen oppiakseen. Vuonna 1862 hänet nimitettiin Helsingin yliopiston suomen kielen ja kirjallisuuden dosentiksi ja sittemmin professoriksi.

Tuotteliaana suomentajana ja kirjakielen kehittäjänä Krohn edesauttoi suomen kielen asemaa ratkaisevasti. Hän oli suomenkielisen taiderunouden edelläkävijä, vaikkakaan ei ehkä kovin omaperäinen. Krohnin näkemyksen mukaan kielikysymys oli kulttuuriseikoista tärkein, siksi suomen kielen viljely oli ulotettava kaikkialle, myös omaan lähipiiriin. Ensimmäisen avioliiton solmittuaan hän vaati ummikkoruotsalaista vaimoaan käyttämään kotona ainoastaan suomea. Hiljaisuudessa elettyjen viikkojen jälkeen Krohneista tulikin Helsingin ensimmäinen suomenkielinen säätyläisperhe.

Pertti Lassilan kirja on ensimmäinen kattava tutkimus Krohnin elämästä ja tuotannosta. Mainiossa teoksessa on yhdistetty ajankuvaa, aatetta, runoutta ja kiivasta kulttuuripolitiikkaa. Otteet henkilökohtaisista kirjeistä valottavat Krohnin elämän onnellisia ja traagisiakin vaiheita. Aikalaiset osasivat arvostaa Krohnia, vaikka hän ajoittain herätti myös voimakasta ärtymystä. Vuonna 1888 hänen menehdyttyä purjehdusonnettomuudessa kuolinuutisessa kirjoitettiin kulttuuripersoonan vaalimien romanttisten ihanteiden hengessä: ”Jalo vainaja, lepää rauhallisesti sen isänmaan povessa, jota niin hellästi olet rakastanut”.

ARJA-LEENA PAAVOLA

Perusteos fysiikan vuosisadasta

Helge Kragh

Kvanttisukupolvet.

1900-luvun fysiikka.

Suomennos Kimmo Pietiläinen

Terra Cognita, 2003

584 s, 50 e

Kun humanistisesti orientoitunut lukija laskee käsistään Helge Kraghin teoksen Kvanttisukupolvet, jää päällimmäisenä mieleen kaksi asiaa. Ensinnäkin: pitääkö yhteiskuntatieteilijän olla kiinnostunut fysiikan historiasta? Kraghin teos antaa kouriintuntuvan muistutuksen siitä, että kyllä pitää. Kirjan vitsi piilee siinä, että fysiikan kehitys muutti 1900-luvun aikana maailmaa niin paljon, että harva historioitsija, politiikan tutkija tai sosiologi voi perustellusti sanoa, ettei tarvitse fysiikan historian perustietoja muovatessaan omaa maailmankuvaansa tutkimustensa pohjaksi.

Århusin yliopistossa vaikuttavan Kraghin teos liikkuu niin yleisellä tasolla, että se on varsin oivallinen maallikkolukijalle. Kraghin taito on siinä, että hän on sisäistänyt luonnontieteiden voimakkaasti poliittisen ulottuvuuden. Hän onnistuu pitämään mielessään sen, että tieteenhistorioitsijan ei passaa sulkeutua tutkijoiden kammioihin unohtaen ulkopuolisen maailman.

Kraghin teoksessa politiikka, vallankäyttö ja diktatuurit kietoutuvat tieteen kanssa yhteen. Minkälaisen karhunpalveluksen natsit tekivät Saksalle ajaessaan juutalaisfyysikot maanpakoon? Mikä tiede ratkaisikaan osaltaan toisen maailmansodan? Miten fysiikka kannatteli kauhun tasapainoa kylmässä sodassa? Näihin kysymyksiä voi lukija mielessään pohtia.

Ja se toinen päällimmäisenä mieleen jäänyt asia: kirjan suomentanut Kimmo Pietiläinen on tehnyt suuren palveluksen suomenkieliselle yleisölle kääntäessään tämän kirjan. Tieteenhistorian teoksia ilmestyy suomeksi vähän, ja Kraghin teoksen nostaminen niiden joukkoon on ehdottomasti oikea valinta.

ARNO AHOSNIEMI

Heidegger-kirjallisuutta suomeksi

Katseen tarkentaminen.

Kirjoituksia Martin Heideggerin
Olemisesta ja ajasta.

Toimittanut Leena Kakkori

Kopijyvä Kustannus Oy, 2003

197 s, 23 e

Monet oppineet ovat viime vuosina olleet tukkanuottasilla Martin Heideggerin poliittisesta sekoilusta ja hänen ajattelunsa lopullisesta merkityksestä. Siitä huolimatta tämä Schwarzwaldin Platon taitaa olla se 20. vuosisadan ajattelija, joka on eniten vaikuttanut aikalaisiinsa. Ajattelunsa epäakateemisuudesta huolimatta hän on kotiutunut nyt myös suomalaisille kampuksille. Hänen kryptinen pääteoksensa Oleminen ja aika ja muita helpommin avautuvia tekstejä on viime vuosina käännetty suomeksi. Lisäksi hänen ajattelustaan on saatavilla suomenkin kielellä joitakin tutkielmia, joista viimeisin on artikkelikokoelma Katseen tarkentaminen.

Teoksen artikkelit käsittelevät muun muassa heideggerilaista fenomenologiaa ja hermeneutiikkaa sekä ajattelijan Dasein-käsitteen suhdetta kieleen. Vaikka Heidegger sai vahvoja vaikutteita fenomenologian isältä Edmund Husserlilta, hän kehitti omaa “fenomenologiaansa” hyvin itsenäisesti.

Leena Kakkori pohtii kahden muun tutkijan ohella, millä tavalla Heidegger uudisti Aristoteleeltä periytyvää totuuskäsitystä. Heideggerin totuus ei ole väitelauseen ja sen ulkoisen kohteen välistä sopusointua vaan kätketyn todellisuuden hiljattaista paljastumista.

Heidegger ei luonut omaa eettistä järjestelmäänsä. Se johtunee sitä, että hän oli kaikkien teoreettisten järjestelmien vihollinen. Mutta heideggerilaisen etiikan mahdollisuutta pohtii kirjassa peräti neljä kirjoittajaa, ja he osoittavat, että Heideggerin työtä voi jatkaa ja kehittää myös etiikassa. Juha Varto vie lukijansa laajoihin näköaloihin, jotka auttavat tarkastelemaan eurooppalais-amerikkalaista elämänmuotoamme myös kriittisesti.

Teos tarjoaa parhaimmillaan selkeitä ja synteettisiä näköaloja Heideggerin ajatteluun. Kaikki Heideggerin ajattelua käsittelevät tekstit eivät ole välttämättä vaikeatajuisia, kuten osoittavat ruotsalaisen Hans Ruinin pohdinnat. Heidegger oli itsekin kaikkea muuta kuin epäselvien ja hämärien abstraktioiden tuottaja, vaikka hän korostaakin todellisuuden ei-teoreettista ja ei-käsitteellistä luonnetta.

TARMO KUNNAS

Silkkitien suuri peli

Michel Chossudovsky

Sota ja globalisaatio.

Suomennos Petri Stenman

Like, 2003

176 s, 24 e

Afganistanista muodostui neuvostomiehitystä vastaan taistelleille mujahedineille CIA:n rahoittama sissisotakoulu. Ottawan yliopiston taloustieteen professori Michel Chossudovsky väittää, että äärimuslimien tukeminen Bosniassa, Kosovossa, Makedoniassa, Tshetsheniassa sekä Kiinan uiguurialueilla on jatkunut viime vuosiin asti. Tarkoituksena on ollut Yhdysvaltain globaalien kilpakumppanien heikentäminen.

Tärkeänä linkkinä CIA:n ja islamistien — mukaan lukien al Qaida ja talebanit — välillä on häärinyt Pakistanin keskustiedustelupalvelu ISI. Sen johtaja, kenraali Mahmoud Ahmad saapui Yhdysvaltoihin viikkoa ennen WTC-iskuja ja tapasi useita Bushin hallinnon edustajia. Myöhemmin The Times of India paljasti kenraalin siirrättäneen 100 000 dollaria lentokonekaapparien ryhmänjohtajalle Mohammed Attalle.

Chossudovsky ei suoraan väitä, että Bushin hallinto olisi omaan maahansa kohdistuneiden terrori-iskujen takana. Sen sijaan hän nimittää terrorisminvastaista sotaa saduksi, jonka varjolla edistetään globalisaatiota ja kuristetaan kotoisia kansalaisoikeuksia.

Taloustieteilijä vetää yhteyksiä 1800-luvun siirtomaavaltojen ”suuren pelin” ja nykytilanteen välillä. Päämäärät löytyvät Yhdysvaltain kongressin 1999 hyväksymästä Silkkitien strategiasta: amerikkalaisyhtiöiden etujen puolustaminen kamppailussa Keski-Aasian öljyvaroista sekä alueen entisten neuvostotasavaltojen vetäminen lännen leiriin.

Kaikkia Chossudovskyn johtopäätöksistä ei suinkaan kannata purematta niellä. Mutta jos edes osassa on perää, Afganistanin ja Irakin kansat näyttäytyvät pelinappuloina Bushin hallinnon ja sitä tukevien suuryritysten kamppailussa 2000-luvun hupenevista luonnonvaroista.

JANI SAXELL

Mongolia keskiaikaisin silmin

Johannes de Plano Carpini

Mongolien historia.

Suomennos Sami Jansson ja Antti Ruotsala

Gaudeamus, 2003

143 s, 26 e

Keskiajalla kirjoitettiin Marco Polon kiistellyn ja kyseenalaisen Maailmankuvauksen lisäksi kaksi muutakin merkittävää matkakertomusta: Willelmus Rubrukin Matkakertomus ja Johannes de Plano Carpinin Mongolien historia. Viimeksi mainittu on nyt suomennettu, ja tämän kulttuurityön takana on Sami Jansson. Antti Ruotsala puolestaan on kirjoittanut johdannon, viitteet sekä suomentanut kirjaan sisällytetyn paavin ja suurkaanin välisen kirjeenvaihdon.

Kun mongolit hyökkäsivät vuonna 1241 Unkariin ja alkoivat sitä kautta tunkeutua syvemmälle Eurooppaan, kaikki hallitsijat paavia myöten olivat ällikällä lyötyjä. Tämä uusi, jopa ilmestyskirjamainen uhka oli ilmestynyt kuin tyhjästä ja vaati nyt vastatoimia. Paavi päätti lähettää diplomaattilähetystöjä kaukaiseen Aasiaan ottamaan selvää mongolien aikeista. De Plano Carpini johti näistä lähetystöistä arvovaltaisinta ja kirjoitti kokemuksensa kirjaksi.

De Plano Carpinin teos on kiehtovaa luettavaa. Kuten odottaa saattaa, paremmin kuin tietokirja mongoleista, se on kuvaus mongolien kulttuurista keskiaikaisen ihmisen silmin. Olisi ollut mielenkiintoista olla näkemässä paavin ilme, kun hän tämän tarkkahuomioisen munkin selonteon ensi kertaa luki: De Plano Carpinin kuvaus hurjista, häijyistä ja ovelista mongoleista on varmasti ollut vavahduttavaa tekstiä.

SAKU SCHILDT