VÄITÖKSET 30.6., 19.8.-15.9.1995
Matemaattis-luonnontieteellisessä tiedekunnassa esitettiin 19.8.1995 tarkastettavaksi FK Jan Lundellin väitöskirja FTIR-Matrix Isolation and Ab Initio Studies of Some Small Hydrogen-Bonded Molecular Complexes.
Vastaväittäjänä oli dosentti Bengt Nelander (Lundin yliopisto) ja kustoksena professori Markku Räsänen.
Tutkimus kuuluu fysikaalisen kemian alaan.
Molekyylien heikot vuorovaikutukset ovat hyvin yleisiä mm. ilmakemiassa, katalyysireaktioissa, pintakemiassa, materiaalikemiassa ja biologisissa systeemeissä. Heikot vuorovaikutukset kontrolloivat kuinka molekyylit sitoutuvat toisiinsa, kuinka molekyylit valitsevat yhden määrätyn reaktiopolun ja kuinka molekyylit reagoivat pinnoilla ja pienissä ryväksissä. Heikkoja vuorovaikutuksia, joissa vuorovaikutus tapahtuu vetyatomin välityksellä, kutsutaan vetysidotuiksi vuorovaikutuksiksi. Näiden pienienergiaisten ilmiöiden maailmaa voidaan tutkia kokeellisesti herkillä mittalaitteilla ja laskennallisesti tehokkailla supertietokoneilla.
Alhaisten lämpötilojen (-210 -270 C) jalokaasumatriisit (argon, krypton, ksenon) ovat ihanteellinen ympäristö heikkojen vuorovaikutusten tutkimukselle. Nämä kiinteät jalokaasukiteet estävät tehokkaasti lähes kaikki molekyylien liikkeet ja vuorovaikutus jalokaasun ja tutkittavan kompleksin välillä on olematon. Lisäksi jalokaasukide on läpinäkyvä infrapuna-alueella, jolloin mitattavat signaalit ovat kokonaan lähtöisin tutkittavasta kompleksista. Kun kompleksi tuotetaan laser-säteilytyksellä yksittäisestä suuremmasta molekyylistä, saadaan juuri halutut hajoamistuotteet. Matriisin avulla saadaan tuotettua myös komplekseja, jotka hajoaisivat kaasutilassa ennen kuin niitä voitaisiin kokeellisesti mitata.
Tässä tutkimuksessa on kokeellisesti ja laskennallisesti tutkittu hiilimonoksidin ja typen muodostamia vetysidottuja komplekseja veden ja muurahaishapon kanssa. Lisäksi voitiin osoittaa, että valitsemalla sopiva avaruudellinen rakenne hajotettavalle molekyylille saadaan erilaisia hajoamistuotteita. Kaikille tutkituille komplekseille määritettiin rakenne, värähtelyominaisuudet ja energetiikka, jotka ovat suureksi avuksi yritettäessä ymmärtää luonnossa vallitsevaa kemiaa, joissa nämä vetysidotut kompleksit ovat merkittäviä reaktioiden välivaiheita.
Valtiotieteellisessä tiedekunnassa esitettiin 25.8.1995 tarkastettavaksi VTL Timo Tyrväisen väitöskirja Wage determination, taxes and employment.
Vastaväittäjinä olivat Reija Lilja ja Pasi Holm (HKKK,HY) ja kustoksena professori Erkki Koskela.
Tutkimus kuuluu kansantaloustieteen alaan.
Teos julkaistaan sarjassa Bank of Finland studies E:3.
Väitöskirja arvioi verotuksen vaikutusta palkkoihin, työvoimakustannuksiin ja työllisyyteen. Tutkimustulosten mukaan palkkojen ja työllisyyden tasapaino hakeutuu kohti tasoa, jonka hinnat, tuottavuus ja verotus määrittävät. Vaikka tuloksena ei ole täystyöllisyys, kyseessä on silti tasapaino. Neuvotteluosapuolet ovat näet siinä mielessä "tyytyväisiä" tulokseen, että ne eivät muuta käyttäytymistään. Tässä tilanteessa korkeakaan työttömyys ei välttämättä johda palkkasopeutumiseen.
Tulosopimuksissa määritetään (ohje)palkkojen taso 1-2 vuodeksi eteenpäin. Palkkaliukumat nostavat palkkoja sopimuskauden aikana. Suuri osa liukumista on tulosta paikallisista, yritystason neuvotteluista. Palkkaliukuma korjaa reaalipalkkoja kohti yllä kuvattua tasapainoa työehtosopimusten ollessa voimassa.
Keskitetyissä palkkaneuvotteluissa pyritään ennakoimaan tulevaa liukumaa. Siksi liukuman vaihteluihin vaikuttavat erityisesti inflaatiovauhdin yllätykselliset muutokset sopimuskauden aikana.
Verojen osalta kiinnostuksen kohteena ovat tuloverot, työnantajain sotu-maksut ja kulutukseen kohdistuva välillinen verotus. Nämä tekijät muodostavat ns. verokiilan. Verokiila mittaa sitä kuinka paljon työnantajan reaalinen työvoimakustannus on suurempi kuin työntekijän käteen jäävä reaalipalkka.
Verokiila vaikuttaa palkkakehitykseen. Nyrkkisääntönä voi pitää, että noin puolet verotuksen kiristymisestä jää elämään korkeampina työvoimakustannuksina. Vastaavasti noin puolet verotuksen kiristymisestä näkyy vähennyksenä palkansaajien käteen jäävässä reaalipalkassa.
Työvoimakustannusten pysyväisluonteinen kallistuminen johtaa siihen, että työllisyys heikkenee ja tasapainotyöttömyys nousee.
Verotus on kiristynyt voimakkaasti viimeisten kymmenen vuoden aikana Suomessa. Tämän työvoimakustannuksia nostava vaikutus lienee noin 10 prosentin luokkaa, mikä on vähentänyt työllisten määrää useilla prosenteilla. Koska verovaikutukset eivät toteudu välittömästi ja koska veronkorotuksia on tapahtunut vielä 1993-94, verotuksen haittavaikutuksia lienee vielä tulevina vuosina lisäämässä palkkapaineita ja heikentämässä työllisyyden paranemista.
Siirtyminen yhdestä työntekoon tai -teettämiseen kohdistuvasta veromuodosta toiseen ei ole pitkän aikavälin ratkaisu. Jos halutaan vähentää verotuksen haitallisia vaikutuksia työttömyyteen, tulee alentaa työntekoon kohdistuvan verotuksen kokonaistasoa.
Lääketieteellisessä tiedekunnassa esitettiin 25.8.1995 tarkastettavaksi LL Eeva Varsilan väitöskirja Free radical reactions in the newborn infant: relationship to chronic lung damage.
Vastaväittäjänä oli dosentti Anna-Liisa Järvenpää ja kustoksena professori Kari Raivio.
Tutkimus kuuluu keuhkotautien/neonatologian alaan.
Tutkimus selvittää happiradikaalivälitteistä rasvojen ja valkuaisaineiden hapettumista vastasyntyneillä sekä aiheutuneiden muutosten merkitystä keuhkovaurion synnyssä. Lisäksi tutkimuksessa on selvitetty avoimen valtiotiehyen merkitystä aktivoituessaan vapaita happiradikaaleja tuottavien neutrofiilisten tulehdussolujen määrään. Rasvojen hapettumista eri gestaatioikäisiltä vastasyntyneiltä mitattiin päivittäin uloshengitysilmasta suoritettujen hiilivetyanalyysien avulla. Mitattuja hiilivetyjä, etaania ja pentaania, muodostuu nisäkkäissä vain rasvojen hapettumisen seurauksena.
Tutkimus toteaa rasvojen hapettumisen olevan lisääntynyt ennenaikaisesti syntyneillä terveilläkin lapsilla, mutta sitäkin enemmän sairailla tehohoitoa vaativilla keskoslapsilla. Valkuaisaineiden hapettumista mitattiin määrittämällä hengitystiehyistä kerättyjen limanäytteiden valkuaisaineiden karbonylaatio. Valkuaisaineiden hapettumisen voimakkuus riippui lapsen kypsyydestä syntymähetkellä. Sekä rasvojen että valkuaisaineiden hapettuminen oli yhteydessä keuhkovaurion syntyyn ja huonoon ennusteeseen tutkituilla vastasyntyneillä.
Avoimen valtiotiehyen sulku vähensi neutrofiilisten tulehdussolujen määrää vastasyntyneen keuhkoissa. Neutrofiiliset tulehdussolut ovat merkittäviä vapaiden happiradikaalien tuottajia, ja ne voivat näin ollen lisätä rasvojen ja valkuaisaineiden hapettumista. Tutkimuksen tulokset korostavat kypsyysasteen merkitystä vapaiden happiradikaalireaktioiden määrälle vastasyntyneellä lapsella ja vapaiden happiradikaalien keskeistä merkitystä vastasyntyneen keuhkovaurion synnylle, erityisesti tehohoitoa vaativilla pienillä keskosilla.
Maatalous-metsätieteellisessä tiedekunnassa esitettiin 1.9.1995 tarkastettavaksi FL Olli Marttilan väitöskirja Hajurikkiyhdisteet ulko- ja sisäilmassa ja yhdisteiden vaikutukset terveyteen.
Vastaväittäjänä oli professori Erkki O. Terho (Turun yliopisto) ja kustoksena va.professori Martin Lodenius.
Tutkimus kuuluu ympäristönterveydenhuollon alaan.
Teos julkaistaan sarjassa Environmentalica Fennica.
Paperin valmistukseen tarvittavaa selluloosateollisuutta harjoitetaan laajalti Suomessa ja muualla maailmassa. Maamme 17 sulfaattimenetelmää käyttävää tehdasta päästävät ilmaan niille tunnusomaisesti pahanhajuisia rikkiyhdisteitä, kuten rikkivetyä, metyylimerkaptaania ja metyylisulfideja. Tehtaiden lähialueilla väestö altistuu lähes jatkuvasti hajurikkiyhdisteiden pienille ja toistuvasti suurille yhdyskuntailman pitoisuuksille. Näiden vaikutuksista altistuvan väestön terveyteen tiedetään kuitenkin vähän.
Tutkimus tehtiin Etelä-Karjalassa, jossa on Suomen suurin selluloosateollisuuden keskittymä. Työssä tutkittiin yhdisteiden kulkeutumista ulkoilmasta sisäilmaan ja kulkeutumisen estämistä erilaisten kaasusuodatinten avulla. Tehtaiden sisäilmassa yleisesti esiintyvien ja yhdyskuntailmaa suurempien rikkivetypitoisuuksien vaikutusta tutkittiin työntekijöiden ja astmaa sairastavien keuhkojen toimintaan, ja kolmessa epidemiologisessa tutkimuksessa selvitettiin väestökyselyjen avulla yhdisteiden lyhyt- ja pitkäaikaista vaikutusta aikuisten ja lasten hengitystie- ja neuropsykologisiin oireisiin. Eri osatutkimusten aikana hajurikin ja muiden keskeisten yhdyskuntailman saasteiden pitoisuutta mitattiin jatkuvatoimisilla analysaattoreilla.
Tulosten mukaan yhdyskuntailman hajurikkiyhdisteet tunkeutuvat tehokkaasti sisäilmaan. Tunkeutuminen voidaan estää oikeilla tuloilman suodattimilla. Saastuneilla alueilla väestö voi altistua merkittävästi myös sisätiloissa. Selluloosatehtaan sisätiloissa tavattavat rikkivetypitoisuudet eivät huononna terveiden työntekijöiden keuhkojen toimintaa. Astmaa sairastavien keuhkoputket eivät yleensä ahtaudu, jos he hengittävät lyhytaikaisesti ilmaa, jonka rikkivetypitoisuus on 2 ppm. Yhdyskuntailman hajurikki aiheuttaa aikuisessa väestössä hengitystieoireita ja neuropsykologisia oireita. Pitoisuuksien suuretessa lyhytaikaisesti oireet lisääntyvät voimakkaasti, ja ne vähenevät kun pitoisuus pienenee. Yhdyskuntailman hajurikki aiheuttaa oireita todennäköisesti myös lapsissa.
Tutkimuksen tulokset luovat uutta ja merkittävää tietoa aikaisemmin Etelä-Karjalassa ja muualla maailmalla tehtyjen tutkimusten lisäksi. Suomessa yhdyskuntailman hajurikille ei ole asetettu ohjearvoja, mutta Ympäristöministeriön työryhmä on ehdottanut vuonna 1993 ensimmäisenä maailmassa hajurikkiyhdisteiden kokonaispitoisuudelle ohjearvoa 20mg/m3 vuorokauden keskiarvona.
Kasvatustieteellisessä tiedekunnassa esitettiin 6.9.1995 tarkastettavaksi KK Jari Metsämuurosen väitöskirja Harrastukset ja omaehtoinen oppiminen: Sitoutuminen, motivaatio ja coping. Teoreettinen tausta, rakenneanalyysi ja sitoutuminen.
Vastaväittäjänä oli professori Jouko Kari (Jyväskylän yliopisto) ja kustoksena professori Pertti Kansanen.
Teos julkaistaan sarjassa Helsingin yliopiston Opettajankoulutuslaitoksen tutkimuksia.
Harrastukset ovat osa useimpien suomalaisten elämää ja liittyvät yleensä vapaa-aikaan, johon ihmisten mielissä assosioituvat usein vapaus, itsensä toteuttaminen pakottomuus ja spontaanius. Harrastukset antavat harrastajalleen positiivissävyisen, mielihyvää tuottavan, elämälle sisältöä ja merkitystä tuottavan ulottuvuuden. Harrastusten kasvatustieteellinen merkitys on siinä, että tässä yhteydessä oppiminen on yleensä omaehtoista, ts. selvilleottaminen perustuu harrastajan omaan mielenkiintoon ja innostukseen kyseistä asiaa kohtaan. Omaehtoinen selvilleottaminen on tehokkaampaa kuin pakonomainen tai pakkotahtinen.
Tutkimuksessa selvitettiin mm. sitä, mikä on sitoutumisen osuus harrastuksen alkamisessa ja loppumisessa. Tutkimukseen osallistui yhteensä 1100 urheilu-, kuvataide-, musiikki-, luonto-, matematiikka-, käsityö-, kieli- ja kirjallisuusharrastajaa. Sitoutuminen jaettiin ulkoiseen ja sisäiseen sitoutumiseen. Ulkoisella sitoutumisella tarkoitetaan harrastusten yhteydessä ajan ja rahan käyttöä yms. ulkoisia merkkejä sitoutumisesta omaan harrastukseen. Sisäisellä sitoutumisella puolestaan tarkoitetaan sisäisiä merkkejä sitoutumisesta harrastukseen kuten harrastuksen merkityksellisyyttä ja ensisijaisuutta muihin harrastuksiin nähden.
Harrastusten ohjaamisen kannalta mielenkiintoinen löydös oli se, että harrastuksesta poisjääminen eli drop-out voitiin ennustaa sisäisen sitoutumisen laskuna jo puoli vuotta ennen kuin varsinainen drop-out tapahtui, vaikka ulkoisesti harrastaja toimikin kuten muut harrastajat. Vasta-alkajien drop-out oli ennustamattomampaa, vaikka lopettaneiden ryhmässä alkusitoutuminen oli paradoksaalisesti suurempaa kuin ei-lopettaneiden ryhmässä.
Toinen mielenkiintoinen tulos oli se, että sitoutuminen kasvaa tasaisesti itsekoetun taitotason kasvaessa. Kieli- ja matematiikkaharrastuksissa sitoutumisen intensiteetin kasvu taitotason kasvaessa oli erityisen suurta. Iän myötä sitoutumisen intensiteetti kasvaa niissä harrastuksissa, joissa harrastuksesta tulee osa harrastajan persoonallisuutta ja joissa kehittymistä voi tapahtua iän kasvaessa. Sukupuolten välillä ei sitoutumisessa eroja todettu. Vasta-alkajien sitoutuminen oli merkitsevästi heikompaa kuin pidemmälle ehtineiden harrastajien.
Valtiotieteellisessä tiedekunnassa esitettiin 8.9.1995 tarkastettavaksi VTL Ritva Horpun väitöskirja Parental and school influence on elementar school students' developing conceptions of teacher authority.
Vastaväittäjänä oli professori Fritz Oser (Fribourgin yliopisto, Sveitsi) ja kustoksena professori Klaus Helkama.
Tutkimus kuuluu sosiaalipsykologian alaan.
Teos julkaistaan sarjassa Helsingin yliopiston sosiaalipsykologian laitoksen tutkimuksia.
Tutkimuksessa selvitettiin peruskoulun ala-asteen oppilaiden käsityksiä opettajan auktoriteetista sekä luokkailmaston ja vanhempien kasvatuskäytäntöjen vaikutusta näiden käsitysten kehittymiseen. Viitekehyksenä oli kognitiivis-strukturalistinen sosiaalisen kehityksen teoria, erityisesti William Damonin malli lasten auktoriteettikäsitysten kehittymisestä.
Oppilaiden vanhemmat arvioitiin kasvatuskäytännöissään henkilö- tai asemaorientoituneiksi Bernsteinin sosio-lingvistisen teorian perusteella. Luokkailmastot arvioitiin tarkastelemalla johtajuuden jakautumista opettajan ja oppilaiden kesken, luokissa käytävän keskustelun laatua, järjestyksenpidon demokraattisuutta sekä oppilaiden keskinäissuhteita.
Tutkimuskohteena oli 8 ala-asteen toista ja viidettä luokkaa. Oppilaiden käsityksiä opettajan auktoriteetista tutkittiin haastattelun avulla. Vanhempien kasvatuskäytäntöjä selvitettiin kyselylomakkeella. Luokkailmastot kartoitettiin pääasiassa havainnoimalla, mutta tietoja kerättiin myös sosiometrisillä mittauksilla, oppilaille suunnatulla kyselylomakkeella sekä oppilaiden ja opettajien haastatteluilla.
Tutkimustulokset tukivat Damonin mallia lasten auktoriteettikäsitysten kehittymisestä. Viidesluokkalaiset ilmaisivat pääsääntöisesti kehittyneempiä auktoriteettikäsityksiä kuin toisluokkalaiset. Suurin osa haastatelluista toisluokkalaisista halusi antaa opettajalle yksinoikeuden määrätä niin opiskelun sisällöstä kuin menetelmistä sekä järjestyksenpidosta luokassa. He perustelivat opettajan ylivertaisuutta vetoamalla tietoihin ja taitoihin, jotka opettaja aikuisena ihmisenä on saanut oltuaan itse oppilaana koulussa.
Opettajan nähtiin ansaitsevan oppilaiden myöntyvä käytös, koska hän näkee niin paljon vaivaa lasten hyväksi ja pitää heistä monin eri tavoin huolta. Viidesluokkalaistenkin enemmistö halusi antaa opettajalle suurimman päätösvallan luokassa, mutta he perustelivat kantaansa vetoamalla opettajan ammattikoulutuksen ja työkokemuksen antamiin erityistietoihin ja -taitoihin. He eivät kannattaneet enää yksipuolista myöntymistä opettajan tahtoon, vaan odottivat opettajan ottavan heidän mielipiteensä huomioon päätöksissään.
Molemmilla luokka-asteilla oppilaat, joilla oli erinomainen koulumenestys ja positiivinen asema vertaisryhmässä, ilmaisivat kehittyneempiä auktoriteettikäsityksiä kuin oppilaat, jotka menestyivät heikosti ja olivat epäsuosittuja. Tämä saattaa heijastella opettajien havaittua taipumusta antaa lahjakkaille ja pidetyille oppilaille muita enemmän vapautta ja vastuuta luokassa. Vanhempien kasvatuskäytäntöjen vaikutus opettajan auktoriteettia koskevien käsitysten kehittymiseen näyttäisi tutkimuksen perusteella välittyvän pääasiassa oppilaan koulumenestyksen ja vertaisryhmässä saatavan aseman kautta.
Henkilö-orientoituneissa kodeissa kasvaneiden oppilaiden havaittiin menestyvän koulussa paremmin ja olevan suositumpia kuin asema-orientoituneiden kotien oppilaiden. Luokkailmastolla ja opettajien toiminnalla näytti olevan myös merkitystä oppilaiden auktoriteettikäsitysten kehittymiselle: luokissa joissa vastuuta jaettiin myös heikommin menestyville ja vähemmän suosituille oppilaille, auktoriteettikäsitykset olivat kehittyneempiä kuin luokissa, joissa opettajat pitivät lähes kaiken määräysvallan itsellään ja luokkailmasto oli muutenkin negatiivisempi.
Lääketieteellisessä tiedekunnassa esitettiin 15.9.1995 tarkastettavaksi LL Jan Lassuksen väitöskirja Human papillomavirus (HPV) and p53 protein in male anogenital warts.
Vastaväittäjänä oli professori Jorma Isola (Tampereen yliopisto) ja kustoksena professori Timo Reunala.
Tutkimus kuuluu venereologian/urologian alaan.
Kondyloomat ovat yleisin sukupuolitauti länsimaissa sekä naisilla että miehillä. Erilaisia HPV-tyyppejä tunnetaan jo 71, joista yli 20 aiheuttaa kondyloomia. HP-virus esiintyy yleisesti kohdunkaulan pahanlaatuisissa muutoksissa ja kehitysmaissa yleisessä penissyövässä.
Väitöskirjatyössä tutkittiin, hoidettiin ja seurattiin vuosina 1989-1994 yhteensä yli 200 miestä, joilla oli kondylooma. HPV:n todettiin häiritsevän kasvurajoiteproteiini p53:n normaalia toimintaa, mikä ainakin osittain selittää pahanlaatuisten muutosten synnyn. Erityisen riskialttiiksi virustyypiksi osoittautui HPV-16.
Lisäksi tutkimuksessa osoitettiin, että häiriintyneen p53 kasvurajoiteproteiinin ja HP-viruksen yhtäaikainen esiintyminen lisäsivät kondyloomien uusiutumisen riskiä tehokkaankin hoidon jälkeen. Näiden riskiryhmän potilaiden hoitoa tulee tehostaa entisestään ja seurantaa pidentää, etenkin kun tartunta saattaa johtaa naispartnerin kohdunkaulan pahanlaatuisiin muutoksiin. Tehokkain hoitomuoto miesten HPV-infektioissa on CO2-(hiilidioksidi) laser, jonka todettiin tutkimuksessa tuhoavan suurimman osan alkavista pahanlaatuisista solumuutoksista. Sen sijaan itse HP-virusta ei laserhoitokaan aina tuhonnut.
Ongelmana miesten HPV-infektiossa on ollut luotettavien seulontatestien puuttuminen. Väitöskirjatyössä kehitettiin käytännön diagnostiikkaan herkkä in situ hybridisaatio -menetelmä HPV-DNA:n osoittamiseksi ja tyypittämiseksi kudospaloista.
Lääketieteellisessä tiedekunnassa esitettiin 15.9.1995 tarkastettavaksi LL, silmätautien erikoislääkäri Päivi Puskan väitöskirja Exfoliation syndrome, a risk factor for glaucoma and lens opacification.
Vastaväittäjänä oli apulaisprofessori Eeva Nikoskelainen (Turun yliopisto) ja kustoksena professori Ahti Tarkkanen.
Tutkimus kuuluu silmätautiopin, oftalmologian alaan.
Eksfoliaatiosyndroomassa (mykiön hilseilysyndrooma) silmän etuosan rakenteisiin, erityisesti silmän sisäisen kammionesteen poistumisväyliin, kerääntyy mikroskooppista, vaaleaa nöyhtää (eksfoliaatiomateriaalia) ja värikalvon pigmenttilehdestä irtoavaa pigmenttiä. Silmänpaine kohoaa usein eksfoliaatiosilmissä, noin 50 prosenttiin tapauksista kehittyy glaukooma (silmänpainetauti, viherkaihi).
Tutkimalla unilateraalista (vain toisen silmän) eksfoliaatiosyndrooma sairastavia henkilöitä (terve silmä toimii vertailukohteena) etsittiin vastausta seuraaviin kysymyksiin: Onko eksfoliaatiosyndrooma sinänsä riskitekijä näköhermovauriolle vai vaikuttaako se vain kohonneen silmänpaineen kautta? Onko eksfoliaatiomateriaalin ja pigmentin määrällä vaikutusta silmänpainetasoon ja näköhermovaurion syntyyn? Aiheuttaako eksfoliaatiosyndrooma mykiön samenemista (harmaakaihta)?
Eksfoliaatiosilmien näköhermojen päät (papillat) eivät kolmiulotteisessa tietokoneanalyysissa (Topcon Imagenet) poikenneet koon ja hermosäiekudoksen määrän suhteen terveen verrokkisilmän papilloista. Kuitenkin yksityiskohtaisissa mittauksissa todettiin hermosäiekatoon viittaavia piirteitä niissä eksfoliaatiosilmissä, joiden silmänpaine oli 2 mmHg korkeampi kuin terveen verrokkisilmän paine. Vaikka hermosäievaurio ko. silmissä todettiinkin jo normaalilla silmänpainetasolla, ei voida sulkea pois sitä mahdollisuutta, etteikö näiden silmien paine ajoittain voisi tilapäisesti kohota, vaikka useissakaan mittauksissa kohonneita arvoja ei oltu saatu kiinni.
Mikäli silmänpaineet silmäparien välillä olivat samat, eivät näköhermot poikenneet toisistaan. Sekä eksfoliaatiomateriaalin määrä, että varsinkin kertyneen pigmentin määrä, korreloi silmänpainetasoon. Hermosäiekatoa todettiin niissä, myös vielä normaalipaineisissa, eksfoliaatiosilmissä, joiden rakenteisiin oli kertynyt runsaasti pigmenttiä. Mykiön sameusaste oli lisääntynyt eksfoliaatiosilmissä, joissa oli glaukooma. Viitteitä harmaakaihen kehittymisestä todettiin myös eksfoliaatiosilmissä, joissa glaukoomaa ei voitu todeta.
Lääketieteellisessä tiedekunnassa esitettiin 15.9.1995 tarkastettavaksi LL Outi Tiitan väitöskirja Tenascin expression in preneoplastic and neoplastic lesions and in inflammatory conditions.
Vastaväittäjänä oli professori Veli-Pekka Lehto (Oulun yliopisto) ja kustoksena professori Ismo Virtanen. Tutkimus kuuluu lääketieteen alaan.
Tenaskiini on soluväliaineen glykoproteiini, jota muodostuu runsaasti sikiönkehityksen aikana. Aikuisessa kudoksessa tenaskiinin määrä on vähäinen, usein sitä tavataan epiteelin ja sen alaisen sidekudoksen välisessä vuorovaikutuksessa. Tenaskiinin uudelleenmuodostus on runsasta paranevassa haavassa ja sekä hyvänlaatuisten että erityisesti pahanlaatuisten kasvainten sidekudoksissa.
Aiemmin tenaskiinin oletettiin olevan pahanlaatuisen muutoksen merkkiaine. Pian kuitenkin havaittiin, että tenaskiinia on myös monissa normaaleissa kudoksissa, hyvänlaatuisissa liikakasvuissa ja syövän esiasteissa. Omat tutkimustuloksen olivat samansuuntaisia aiempien löydösten kanssa, mutta lisäksi havaittiin selvästi lisääntynyt tenaskiinin ilmentyminen tulehdussoluinfiltraattien yhteydessä.
Jo aiemmin on oletettu tenaskiinilla olevan immunovasteeseen vaikuttavia ominaisuuksia ja äskettäin in vitro tutkimuksin on osoitettu, että tenaskiini estää T-solujen aktivaatiota. Nämä tulokset ja tenaskiinin selvä liittyminen krooniseen tulehdussoluinfiltraatioon viittaavat siihen, että tenaskiinilla saattaa olla merkitystä paikallisissa tulehdussoluvasteissa.
Myöskin tenaskiinin määrän merkittävä lisääntyminen pahanlaatuisissa kasvaimissa todennäköisesti liittyy kasvainten sidekudoksen uudelleenjärjestelyyn invasiivisen kasvun yhteydessä. Lisäksi tenaskiinin ekspression lisääntyminen jo syövän esiasteissa korostaa tenaskiinin merkitystä epiteelin ja sen alaisen sidekudoksen välisessä vuorovaikutuksessa.
Tutkimustyön aikana julkaistiin molekyylibiologian menetelmin tehty työ, jossa osoitettiin hiiren kehittyvän ilman tenaskiini-geeniä. Koska tenaskiinia kuitenkin tavataan kaikissa selkärankaisissa, on erittäin todennäköistä, että sillä on jokin funktio. Toiminta ei välttämättä ole elintärkeä, kuten aiemmin oletettiin, mutta todennäköisesti se liittyy kudosten vuorovaikutukseen ja uudelleenjärjestäytymiseen. Jatkossa tenaskiinitutkimuksen tulisi kohdistua kaikkiin tenaskiiniperheen jäseniin. Myös mekanismit, jotka säätelevät tenaskiinin ja immuunijärjestelmän vuorovaikutusta ja tenaskiinin ilmenemistä tuumoreissa, vaativat lisäselvittelyitä.
Matemaattis-luonnontieteellisessä tiedekunnassa esitettiin 30.6.1995 tarkastettavaksi FK Tomi Tairan väitöskirja Mechanisms and Consequences of Interstitial pH Transients Evoked by Synaptic Activity in the Brain. Tutkimus kuuluu fysiologisen eläintieteen (hermofysiologian) alaan. Vastaväittäjänä oli vs.apulaisprofessori Aarne Ylinen (Kuopion yliopisto) ja kustoksena professori Kai Kaila.
On pitkään oletettu, että normaalioloissa aivojen soluvälitilan pH (pHo) pysyy lähes vakiona. Käyttäen mikroskooppisen pieniä, läpimitaltaan 2-10 millimetrin tuhannesosan paksuisia pH-herkkiä mikroelektrodeja on kuitenkin pystytty osoittamaan, että synaptiseen aktivaatioon (hermosolujen väliseen kommunikaatioon kemiallisen välittäjäaineen avulla) liittyy nopeita muutoksia pHo:ssa.
On mahdollista, että esim. aivoinfarktin aiheuttamien vaurioiden sekä tietyntyyppisten epileptisten ilmiöiden taustalla on häiriö aivokudoksen pH-säätelyssä; glutamaatin NMDA(N-metyyli-d-aspartaatti) -reseptori näyttäisi olevan keskeinen tekijä em. ilmiöiden aiheuttamassa solutuhossa. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, millä mekanismeilla synaptinen aktiivisuus aiheuttaa muutoksia soluvälitilan pH:ssa, ja mikä on näiden muutosten merkitys hermosolujen toiminnalle.
Hermosolujen toimintaa tutkittiin lasikapillaari-mikroelektrodeilla rotan aivojen hippokampaaliselta alueelta valmistetuissa kudosleikkeissä. Kävi ilmi, että sekä tärkein estävä välittäjäaine keskushermostossa, GABA (g-aminovoihappo), että tärkein ärsyttävä välittäjäaine, glutamaatti, aiheuttivat ohimenevän soluvälitilan alkalinisoitumisen. GABA:n aiheuttama alkalinisaatio johtui HCO3-ionin ulosvirtauksesta soluista GABAA-reseptorikanavan kautta ja siitä seuraavasta CO2:n sisäänvirtauksesta. Glutamaattiperäinen alkaloosi taas aiheutui NMDA- ja AMPA (a-amino-3-hydroksi-5-metyyli-4-isoksatsolipropionaatti) -reseptoriaktivaatiosta joka johti H+-ionipitoisuuden laskuun solunulkoisessa tilassa, mahdollisesti Ca2+/H+-vaihtokuljettajan toiminnan seurauksena. GABA- ja glutamaattiperäisten alkaloosien erilaiset ionimekanismit voitiin todentaa estämällä solunulkoisen karboanhydraasientsyymin (CA) toiminta spesifisillä estäjillä; tämä johti GABA-alkaloosin pienenemiseen, kun taas vaikutus glutamaattialkaloosiin oli päinvastainen.
Huomattiin, että lyhytkestoisen ja korkeataajuisen sähköisen ärsytyksen aiheuttama alkaloosi ehkäistyi CA-estäjillä, kun taas pitkäkestoisemman ärsytyksen aiheuttama alkaloosi voimistui. Tämän pääteltiin johtuvan siitä, että edellisessä tapauksessa alkaloosi on pääosin GABAA-reseptorivälitteistä, kun taas pitkäkestoisempi ärsytys johtaa voimakkaampaan glutamaattireseptoriaktivaatioon.
Glutamaattialkaloosin kasvattaminen CA-estäjällä johti NMDA-reseptorivälitteisen synaptisen toiminnan vahvistumiseen, kun taas alkaalisen muutoksen pienentäminen lisäämällä solunulkoista H+-puskurikapasiteettia heikensi sitä. Näin voitiin ensimmäistä kertaa osoittaa, että synaptisen aktiivisuuden aiheuttamilla nopeilla pH-muutoksilla on suora palautevaikutus hermosolujen toimintaan; vaikutus kohdistuu erityisesti NMDA-reseptorin toimintaan. CA-estäjällä oli mahdollista jopa aikaansaada synaptisen toiminnan pysyvä vahvistuminen, (LTP, long-term potentiation); ilmiö, jonka uskotaan olevan keskeinen tekijä muistijälkien muodostumisessa aivoissa.
Tutkimuksessa on löydetty täysin uusi mekanismi ("sisäsyntyinen H+-modulaatio"), jolla hermosolut voivat säädellä viestinvälitystään. Tuloksilla on merkitystä paitsi synaptisen viestinnän perusmekanismien selvittämisessä, myös lääketieteellisesti tärkeiden patofysiologisten ilmiöiden ymmärtämisessä.
Väitöstiedot koonnut: Eija Hietanen, puh. 191 22972.